KSM Itäpoiju Alensimme hintoja

Korihaiden hyökkäys tyrehtyi kuin taikaiskusta

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail this to someonePrint this page

Tuskin kukaan aidosti haiparven voittoon uskoi, kun joukkue matkusti sarjajohtaja Seagullsin vieraaksi Helsinkiin. Ottelu kulki kuitenkin mukavasti tasatahtiin ennen kaikkea Mikko Jalosen erinomaisella hyökkäyspelillä. Puolustuksessa ei suuria muutoksia tapahtunut, mutta toisen neljänneksen lopulla hyökkäys meni totaalisesti jumiin.

Kun pallo alkoi hiljalleen taas löytää korisukan läpi, oli ottelun voittaja jo selvillä. Ongelmat alkoivat tilanteessa 26-30. Seuraavan kymmenminuuttisen aikana toimi harva asia ja näin tilanne oli jo kotijoukkueelle 61-41, ennen kuin petokala heräsi. Numeroiden kaunistelu lopussa onnistui ja ottelu päättyi 80-73.

Mikko Jalonen teki 16 pinnaa jo runsaassa kymmenessä minuutissa, mutta tämän jälkeen konkari oli kovemmissa pihdeissä. Saldoksi tuli 21 paunaa. Loput pisteet jakautuivat melko tasaisesti. Gary Johnson oli seuraavana listalla kymmenellä pinnalla. Johnsonin korille ajot olivat kuitenkin kaukana tehokkaasta. Kaikki seitsemän kakkosyritystä menivät seinille.

Korihailla ei tunnu olevan asiaa Korisliigassa korin alle. Kakkosprosentti oli nytkin vain 32 ja lopulta kolmoset sujahtivat sisään selkeästi paremmin (45%).

Ukilaiset kohtaavat seuraavaksi Kauhajoen Karhun ensi keskiviikkona.

Share on FacebookTweet about this on TwitterPin on PinterestEmail this to someonePrint this page
Sää
Kesäplus 27.6.-31.7.17
SPM –

mita

seuratoiminta

Amore Furniture 27.6.-31.7.
Digilehti

Lue Uudenkaupungin Sanomat

Uudenkaupungin Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.