KSM Itäpoiju 2017

Niinistö keräsi jättipotin Uudessakaupungissa – katso alueen kuntakohtaiset ääniosuudet

Sauli Niinistö keräsi ylivoimaisen äänipotin Vakka-Suomessa kun presidentinvaalin äänet on saatu laskettua. Uudessakaupungissa hänen kannatuksensa on 67,3 prosenttia, Laitilassa 66,5 prosenttia, Pyhärannassa 67,3 prosenttia. Vahvin kannatus oli Kustavissa, 71,3 prosenttia.

Kakkonen oli kunnissa yleisemmin Laura Huhtasaari (ps.), mutta vain Pyhärannassa Huhtasaari keräsi yli 10 prosentin äänisaaliin.

Äänestysprosentti oli Uudessakaupungissa 67,6 prosenttia. Se on jonkin verran alhaisempi kuin kuusi vuotta sitten presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.

 

Koko maassa Niinistön kannatus on 62,7 prosenttia. Pekka Haavisto (vihr.) sai 12,4 prosenttia äänistä. Kolmas oli Laura Huhtasaari (ps.), 6,9 prosenttia äänistä.

 

Niinistö oli ykkönen kaikissa Varsinais-Suomen kunnissa. Suurimman äänisosuuden hän keräsi vanhasta kotikaupungistaan Salosta, jossa hän sai 73,2 prosenttia äänistä.
Koko maakunnasta Niinistö keräsi 65,4 prosenttia äänistä. Ennakkoäänissä hän saaliinsa oli 67,1 prosenttia ja varsinaisen äänestyspäivän äänistä 63,4 prosenttia.

 

Äänijakauma Uudessakaupungissa 

Ehdokas Äänet %
Niinistö Sauli 5 848 67,3
Huhtasaari Laura 717 8,3
Väyrynen Paavo 597 6,9
Haavisto Pekka 595 6,9
Haatainen Tuula 346 4,0
Vanhanen Matti 340 3,9
Kyllönen Merja 209 2,4
Torvalds Nils 32 0,4

 

Laitila:

Äänestysprosentti: 65,3

Ehdokas Äänet %
Niinistö Sauli 2 831 66,5
Huhtasaari Laura 374 8,8
Vanhanen Matti 361 8,5
Väyrynen Paavo 288 6,8
Haavisto Pekka 220 5,2
Haatainen Tuula 113 2,7
Kyllönen Merja 58 1,4
Torvalds Nils 10 0,2

 

Pyhäranta:

Äänestysprosentti: 75,9

Ehdokas Äänet %
Niinistö Sauli 860 67,3
Huhtasaari Laura 142 11,1
Väyrynen Paavo 76 5,9
Haavisto Pekka 71 5,6
Vanhanen Matti 57 4,5
Haatainen Tuula 54 4,2
Kyllönen Merja 14 1,1
Torvalds Nils 4 0,3

Kustavi:

Äänestysprosentti: 73,2

Ehdokas Äänet %
Niinistö Sauli 423 71,3
Haavisto Pekka 42 7,1
Väyrynen Paavo 32 5,4
Vanhanen Matti 31 5,2
Huhtasaari Laura 31 5,2
Haatainen Tuula 17 2,9
Kyllönen Merja 15 2,5
Torvalds Nils 2 0,3


Taivassalo:

Äänestysprosentti: 70,6

Ehdokas Äänet %
Niinistö Sauli 647 68,3
Huhtasaari Laura 77 8,1
Vanhanen Matti 72 7,6
Väyrynen Paavo 61 6,4
Haavisto Pekka 50 5,3
Haatainen Tuula 25 2,6
Kyllönen Merja 13 1,4
Torvalds Nils 2 0,2

 

Vehmaa: 

Äänestysprosentti: 69,3 

Ehdokas Äänet %
Niinistö Sauli 857 65,2
Vanhanen Matti 109 8,3
Väyrynen Paavo 99 7,5
Huhtasaari Laura 97 7,4
Haavisto Pekka 84 6,4
Haatainen Tuula 35 2,7
Kyllönen Merja 31 2,4
Torvalds Nils 3 0,2

 

 

TAUSTA, presidentinvaalit 2012

  • Uudessakaupungissa äänestysprosentti presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2012 oli 71,0.
  • Kokoomuksen Sauli Niinistö keräsi vuonna 2012 Uudessakaupungissa 39,5 prosenttia äänistä. Toiseksi eniten ääniä sai Keskustan Paavo Väyrynen 17,8 prosenttia. PerussuomalaistenTimo Soini keräsi 12,1 prosenttia äänistä.
  • Kustavissa äänestysprosentti presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2012 oli 76,8.
  • Kokoomuksen Sauli Niinistö keräsi Kustavissa 48,8 prosenttia äänistä. Toiseksi eniten ääniä sai Keskustan Paavo Väyrynen 20,8 prosenttia. Vihreiden Pekka Haavisto keräsi 12,8 prosenttia äänistä.
  • Pyhärannassa äänestysprosentti presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2012 oli 77,0.
  • Kokoomuksen Sauli Niinistö keräsi silloin Pyhärannassa 35,8 prosenttia äänistä. Toiseksi eniten ääniä sai Keskustan Paavo Väyrynen 20,3 prosenttia. PerussuomalaistenTimo Soini keräsi 16,3 prosenttia äänistä.
  • Taivassalossa äänestysprosentti presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2012 oli 75,2.
  • Kokoomuksen Sauli Niinistö keräsi silloin Taivassalossa 38,8 prosenttia äänistä. Toiseksi eniten ääniä sai Keskustan Paavo Väyrynen 28,0 prosenttia. PerussuomalaistenTimo Soini keräsi 11,8 prosenttia äänistä.
  • Vehmaalla äänestysprosentti presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella vuonna 2012 oli 72,2.
  • Kokoomuksen Sauli Niinistö keräsi silloin Vehmaalla 39,0 prosenttia äänistä. Toiseksi eniten ääniä sai Keskustan Paavo Väyrynen 27,0 prosenttia. Vihreiden Pekka Haavisto keräsi 10,2 prosenttia äänistä.

 

 

Juttua päivitetty ja valtakunnan tietoja lisätty 29.1. kello 8:49. 

 

Sää
Plus-tilaus
SPM –
TS rekry

mita

seuratoiminta

GUIDE

Ugin SRK
UKS Tutustumistarjous
Digilehti

Lue Uudenkaupungin Sanomat

Uudenkaupungin Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.