KSM Itäpoiju 2017

Kasvu luo haasteita myös päivähoidolle

Uudenkaupungin kasvu luo haasteita myös lasten päivähoidolle. Tällä hetkellä päivähoidossa on kaupungissa noin tuhat lasta ja lapsia on nyt noin 40 enemmän kuin viime vuonna.

Kunnallisia päiväkoteja kaupungissa on seitsemän ja yksityisiä päiväkoteja on kolme. Neljäs yksityinen päiväkoti on parhaillaan rakenteilla. Lisäksi on kaksi yksityistä ryhmäperhepäiväkotia sekä muutamia perhepäivähoitajia.

Uusikaupunki otti viime vuonna päivähoidossa käyttöön palvelusetelin. Se on osaltaan tuonut yksityisiä päiväkoteja kaupunkiin. Mutta palveluseteli on myös taannut, että kaikki tarvitsevat ovat saaneet päivähoitopaikan yksityisen päivähoidon myötä.

Kun neljäs yksityinen päiväkoti aukeaa Santtiossa, nousee yksityisen päivähoidon osuus kaupungissa olevista päivähoitopaikoista 38 prosenttiin. Kuntapäättäjät joutuvatkin miettimään, mikä on tulevaisuudessa yksityisen ja kunnallisen päivähoidon suhde kaupungissa. Vasemmistoliitto on tehnyt asiasta valtuustoaloitteen.

Suurin haaste päivähoidolle on nyt ja jatkossa vuorohoito. Autotehdas toimi kolmessa työvuorossa kuutena päivänä viikossa. Vuorohoidossa kaupungissa on tällä hetkellä noin satakunta lasta, mutta mm. autotehtaan tuhannen uuden työpaikan myötä voi olettaa, että tarve lisääntyy.

Toivottavasti kaupungin kasvun myötä myös lasten määrä lisääntyy ja kaupunkilaisten keski-ikä laskee. Ja ehkä on aika myös uudelle kunnalliselle päiväkodille.

Kuntapäättäjät joutuvatkin miettimään, mikä on tulevaisuudessa yksityisen ja kunnallisen päivähoidon suhde kaupungissa.

Sää
Plus-tilaus
SPM –
TS rekry

mita

seuratoiminta

GUIDE

Ugin SRK
UKS Tutustumistarjous
Digilehti

Lue Uudenkaupungin Sanomat

Uudenkaupungin Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.