Hehkuvin persoona
KSM Itäpoiju 2017

Kuukaudet runoraadin käsittelyssä

Runoraatilaiset Tiina Viika (vas), Ulla-Maija Paalu, Jari Luolamaa ja Ville-Markus Vesterinen ruotivat kahdentoista esitetyn runon syvintä olemusta. Jonkun runoilijan teoksia toivottiin räpiksi, toisen toivottiin kirjoittamaan tiiviimmin. Kuva: Päivi Sappinen

Päivi Sappinen

Vakka-Suomen Kansalaisopiston Runokamari-ryhmä järjesti Uudenkaupungin kirjastossa tiistaina runoraadin. Runoraati mukaili Yle TV 1:n saman nimistä ohjelmaa, joka on puolestaan saanut inspiraationsa Levyraati-musiikkiohjelmasta.

Raadissa mukana olivat kirjastotoimenjohtaja Tiina Viik, toimittaja Ulla-Maija Paalu, teatterinjohtaja Jari Luolamaa ja opiskelija Ville-Markus Vesterinen.

Runokamarilaiset lukivat raadille yhteensä 12 runoa, joiden aiheena olivat kuukaudet. Käytännössä kukin runokamarilainen etsi ensin tahollaan sopivia, kuukausia käsitteleviä runoja, jonka jälkeen porukka kokoontui yhteen valitsemaan raadille esitettävät runot.

– Kävimme kuukausi kerrallaan läpi valittuja runoja, mutta jos esimerkiksi tammikuusta ei meidän mielestämme löytynyt hyvää runoa, jätimme sen sitten välistä, illan juontanut Riitta Kilkku kertoi.

Lue lisää 21.4.2018 lehdestä 

Klikkaa ilmoitus isommaksi
Sää
Plus-tilaus
SPM –
TS rekry

mita

seuratoiminta

Summeri 2018

Ugin SRK
UKS Tutustumistarjous
Digilehti

Lue Uudenkaupungin Sanomat

Uudenkaupungin Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.