Matkailun tunteet

0

Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten pidän matkustamisesta. En vähiten siksi, että se irrottaa minut arjesta. Matkaillessa ollaan irti niistä normaaleista rutiineista. Ainakin minun suunnittelemillani matkoilla myös käydään katsomassa monenlaisia erilaisia paikkoja. Aika usein kohteisiin, olivat ne sitten kaupunkeja, yksittäisiä puistoja, museoita tms., liittyy jokin tunne – se fiilis, jonka se paikka luo minulle.

Kevään lomamatkallani nousi kaksi kohdetta erityisesti sen fiiliksen osalta ylitse muiden. Toinen niistä liittyy myös Uuteenkaupunkiin. Ajelimme Ranskassa sijaitsevan Oléronin saaren kärkeen. Paikkaan, jossa uusikaupunkilaisten omistama purjelaiva Port Caledonia haaksirikkoutui ja upposi vuonna 1924 vieden mennessään koko miehistön. Kävelimme rannalla, jossa Saint Denisen kylän asukkaat katsoivat tuota murhenäytelmää pystymättä myrskyn johdosta tekemään mitään. Karikon, jolle purjelaiva ajoi, pystyi käytännössä laskuveden aikaan havaitsemaan rannalta. Kävimme majakassa, jossa sijaitsi myös pieni museo, jossa oli sukeltajien purjelaivan hylystä nostama Port Caledonian laivakello.

Olimme museon ainoat vierailijat. Kävime hautausmaalla tapahtumaan liittyvän muistokiven äärellä. Oli kevään ensimmäisiä lämpimiä päiviä myös Ranskassa, linnut lauloivat, muuten oli täysin hiljaista. Hetken tuntui, kuin olisin ollut ihan jossain muussa ajassa ja paikassa, sen verran vahvan tunteen tuolla meren äärellä olevalla hautausmaalla koin.

Samalla matkalla kävimme myös ranskalaiskaupungissa, jonka saksalaiset SS-sotilaat toisen maailmansodan aikana miehittivät. Koko kylän asukkaat kerättiin yhteen, miehet ammuttiin ja poltettiin, naiset, lapset ja vanhukset kerättiin kirkkoon, jonne räjäytettiin palopommi. Kun kylän kaikki 642 asukasta oli tapettu, poltettiin koko kaupunki. Tämä Oradour-sur-Glanen kaupunki päätettiin sodan jälkeen jättää muistomerkiksi sodan kauheuksille. Myös tässä kaupungissa koin hyvin voimakkaita tunteita. Vaikka tämän raunioksi poltetun kaupungin kaduilla liikkuikin muitakin turisteja, oli tunnelma täysin harras, vain mustarastas lauloi voimakkaasti. Hiiltyneet ompelukoneet, rautasängyt, autokorjaamot autoraatoineen, raitiovaunulinjat – tai ne muodottomaksi vääntyneet lastenrattaiden jäänteet muistuttivat konkreettisella tavalla sodan julmuudesta ja kauheudesta.

Suurin osa matkailuun liittyvistä tunteista on kuitenkin iloisia ja onnellisia. Jotta kohde jää mieliin, pitää sen kuitenkin herättää jonkun tunteen. Meillä on Uudessakaupungissa siihen monia hyviä mahdollisuuksia. Tuoreimpana niistä Ahkerat ammattilaiset –hahmopelto tuossa Mörnen pellolla. Hiukankin tarkempi hahmojen tarkastelu aiheuttaa varmasti kaupungissa vierailevalle turistillekin jonkun fiiliksen, uskoisin että positiivisen.

Mari Jalava
museonjohtaja

Lue myös:  Suomi on maailman onnellisin maa