KSM Itäpoiju 2017

Ei mikä tahansa kesä

Kesällä 1968 uusikaupunkilaisilla oli torilla muitakin puheenaiheita kuin sää.

Toukokuussa alkanut spekulointi Suomen ensimmäisen autotehtaan sijoituspaikasta päättyi elokuussa iloiseen superuutiseen: Uusikaupunki selviytyi voittajaksi yli sadan ehdokkaana olevan kunnan joukosta.

Kaupungissa oli 5900 asukasta. Kansliasihteeri Matti Jalava kommentoi Uudenkaupungin Sanomille, että päätös oli yllättävä ja se merkitsee kaupungille kasvua. Isoimpana ongelmana – siihen aikaan ei puhuttu epämääräisesti haasteista – Jalava nosti esille asuntokysymyksen.

Paikallislehti seurasi tilannetta kolmen kuukauden ajan kuin jännittävää jatkokertomusta. Sijoituspaikkaan liittyvää keskustelua kutsuttiin lehdessä autotehdasruletiksi. Lehti siteerasi isojen sanomalehtien raportointia jopa ruotsalaista Dagens Nyheteriä myöten.

Ilta-Sanomat taisi onnistua ennustuksissa parhaiten, sillä se otsikoi jo toukokuussa, että Uusikaupunki on vahvin ehdokas. Helsingin Sanomat kertoi, että ministeri Väinö Leskinen piti Mäntyluodon sataman teollisuusaluetta parhaana vaihtoehtona.

Lähes 16 000 asukkaan pikkukaupungissa on edelleen Suomen ensimmäinen ja ainoa autotehdas, joka on noussut nyt otsikoihin jättirekrytointien ja tuotannon voimakkaan kasvun ansiosta.

Suomen suurin tehdas kiinnostaa, sillä sen merkitys koko Suomen viennin ja työllisyyden kannalta on merkittävä. Samalla tavalla kuin 50 vuotta sitten sanomalehtien toimituksissa on innostuttu ennustamaan tulevaisuutta.

Helsingin Sanomien toimittaja Anni Lassila pohti uutisanalyysissaan hieman provokatiivisesti, mikä vanhan ja heikosti kannattavan autotehtaan tulevaisuus on yhtiössä (HS 5.6.). Se osui viikolle, jolloin Valmet Automotive julkisti sekä uuden toimitusjohtajansa että uuden logonsa ja ilmeensä.

Vastaavalla logiikalla voitaisiin ajatella, että yli satavuotiaat Kone Oyj ja Valio ovat jo aikansa eläneitä brändejä. Ikäsyrjintä on valitettavaa arkea työmarkkinoilla, mutta mistä lähtien ikävuodet ovat alkaneet Suomessa olla esteenä yrityksen kilpailukyvylle? Tuskin ainakaan autotehtaalle, joka on osoittanut olevansa edelläkävijä teknologian, robottien ja tekoälyn käyttämisessä.

Start up -huumassa saattaa unohtua, että vanhuus ei ole yhtä kuin vanhanaikainen.

Myös analyysin viittaus autotehtaan heikkoon kannattavuuteen ontui, kun samassa jutussa kerrottiin autotehtaan tuloksen kääntyneen tänä vuonna plussalle. Valmet Automotiven omilta Facebook-sivuilla kerrottiin äskettäin, että Talouselämä -lehden listauksessa Valmet Automotive oli viime vuonna Suomen 7. kovin kasvuyritys suuryritysten joukossa. Liikevaihdolla mitattuna se on lehden mukaan Suomen 110. suurin yritys – vuonna 2016 sijoitus oli 188.

Toki mörköjä on olemassa. Iso kysymysmerkki on, miten mersut käyvät kaupaksi Yhdysvalloissa, jos presidentti Trumpin kaavailema lisävero eurooppalaisille autoille toteutuu.

Viisikymppinen tehdas on terveellä tavalla tietoinen uhista, mutta porskuttaa hyvässä iskussa kohti sähköistä tulevaisuutta.

Eija Eskola-Buri
päätoimittaja 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sää
Plus-tilaus
SPM –
TS rekry

mita

seuratoiminta

Summeri 2018

Ugin SRK
UKS Tutustumistarjous
Digilehti

Lue Uudenkaupungin Sanomat

Uudenkaupungin Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.