KSM Itäpoiju 2017

Korihaiden pakka menossa uusiksi

Eero Lehtonen Kristikaan, Teemu Sulonen BC Nokiaan, Justus Kilpinen takaisin Pyrintöön, Markus Molenius Italian alasarjoihin ja Mikael Herbert tossut naulaan. Viittä säännöllisesti peliaikaa saavaa haipeluria ei nähdä ensi kauden joukkueessa.

Marius van Andringan tilanne on vielä epäselvä, mutta muuten runkopelaajista ainoa tuttu mies on Vesa-Pekka Laine. Näin valtavaa muodonmuutosta ei ole vuosikausiin tapahtunut. Pakka on menossa uusiksi ja voidaan hiljalleen aloittaa arvuuttelu, millaisille vesille uusi haiparvi on uiskentelemassa.

Kunnollisia meriittejä omaavia pelaajia ei ole nyt pystytty autokaupunkiin houkuttelemaan, mutta eipä se ole vähään aikaan enää onnistunut. Toistaiseksi tehdyissä hankinnoissa Korihait on pystynyt kohtalaisen hyvin hankkimaan korvaavaa materiaalia menetettyjen tilalle.

Valmentaja Damion Dantzler on halunnut omaan ryhmäänsä tuttuja miehiä. Emil Osmanu Djeen on suomalaispelureista Dantzlerille tuttu Loimaan ajoilta ja Dantzler varmasti näkee potentiaalia Joensuussa pieneen rooliin loukkaantumisten johdosta jääneelle nuorukaiselle.

Ehdottomasti mielenkiintoisin värväys on peräti 210-senttinen Mika Nuolivirta. Suurelle yleisölle nimi ei sano mitään, eikä vielä tavallisellekaan lajiniilolle. Nuolivirta on kuitenkin painellut läpi junnumaajoukkueiden ja sen jälkeen tahkonnut pienemmissä yliopistoissa rapakon takana.

Jotain spesiaalia kaverissa pitää olla, sillä Nuolivirta oli mukana Susijengin ensimmäisessä harjoitusryhmässä, joka valmistautui EM-kisoihin viime vuonna. Ja tuon kokoisen sällin kolmosprosentti (38) viime kaudella herättää myös kunnioitusta.

Dantzler on korostanut pelintekijän merkitystä ja valinta osui tuttuun ja turvalliseen. Mario Edwardsissa yksi seikka herättää eniten luottamusta. Hän oli ykköspelintekijä kaksi vuotta sitten, kun Lapuan Kobrat eteni playoffeihin. Voittavassa joukkueessa isossa roolissa ja lähiaikoina. Tällaisia pelaajia petokalapoppoossa on ollut liian vähän. Kysymysmerkki on Edwardsin pelaamattomuus viime kaudella. Onko mies varmasti kunnossa tänne ilmestyessään? Joukkue kuitenkin kasataan vasta noin kuukautta ennen sarjan alkua.

Brandon Conleynkin pitäisi täyttää paikkansa, mutta Bryan Colemanin hankinta ihmetyttää. Joko Dantzler näkee tässä miehessä jotain sellaista mitä muut eivät tai sitten taloustilanne on pakottanut isoon riskiin. Yksi jenkki on vielä hankkimatta.

Korihaiden taustalla tehdään kyllä töitä isolla sydämellä, mutta joukkueen tiedottamisessa olisi valtavasti parantamisen varaa. Uskottavuutta saisi lisättyä säännöllisillä infoilla koripallon ystäville.

Juha Laine
urheiluaktivisti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sää
Plus-tilaus
SPM –
TS rekry

mita

seuratoiminta

GUIDE

Ugin SRK
UKS Tutustumistarjous
Digilehti

Lue Uudenkaupungin Sanomat

Uudenkaupungin Sanomat on luettavissa sähköisenä versiona netissä ja iPad-lukulaitteella, iPhonella, Android laitteilla sekä Windows Phone 8 ja Windows RT -mobiilillaitteilla. Voit lukea päivän tuoreen lehden sähköisenä näköisversiona jokaisena ilmestymispäivänä halutessasi vaikka jo klo 02.00. Käy tutustumassa palveluun ja ota sähköinen versio käyttöön vaikka saman tien. Rekisteröinti uuteen palveluun on helppoa, tarvitset vain sähköpostiosoitteen.

Osta irtonumero
Tilaa digilehti
Erikoisetu paperilehden tilaajille:

Paperilehden tilaajat voivat liittää sähköiset versiot osaksi tilaaja-asiakkuutta. Plus-ominaisuus maksaa alkaen vain + 2 euroa/kk. Tutustu täällä.