Pakko nauttia

0

Suomi on raju maa. Tuntuu, että tätä pohjoisen poloista kansaa riepotellaan äärilaidasta toiseen. Joko vaivumme talvihorrokseen ja katoamme puoleksi vuodeksi pimeyteen tai sitten elämme kuin yötä ei olisi ollenkaan. Vaihtuvat vuodenaikamme eivät tue tasaista elämäntyyliä.

Talven pimeydessä kaipaamme kaihoisasti valoisia kesäöitä. Heräämme eloon kesän valoisuudessa, mutta jokin meissä kaipaa silti pimeyttä. Sen tajuaa vasta, kun alkusyksyn ihanat pimeät illat koittavat ja saa taas luvan kanssa käpertyä sisälle ja katsoa leffoja.

Kesällä aina välillä yrittää ottaa aikaa itselleen ja päättää, että tänään en mene mihinkään, tänään jään kotiin ja katson vaan telkkaria. Kaikki tietävät, ettei sitä voi mitenkään tehdä ilman sielua raastavaa syyllisyydentunnetta. Varsinkin, kun sitä kuuluisaa sadepäivää on saanut odottaa toukokuusta saakka.

Pahinta ovat olleet nämä täydelliset hellesäät. Jos töiden jälkeen iltapäivällä yrittää sulkeutua sisälle, avoimesta ikkunasta kuulee väkisinkin elämäniloista naurua ja helteestä nauttivien ihmisten onnea. Tällä helteellä kodin sisälämpötilakaan ei houkuttele käpertymään vilttiin, vaan kotoa on lähes välttämätöntä lähteä ulos.

Jokainen vuorokauden tunti tuntuu hukatulta, jos sitä ei ole viettämässä ulkona uimarannalla tai kavereiden kanssa terassilla istuen ja nauttien. Kun puoliltaöin juuri ja juuri laskenut aurinko värjää taivaanrannan kauniin vaaleanpunaiseksi ja -siniseksi, sitä on pakko olla ulkona ihastelemassa. Ja voisihan sitä jäädä samaan syssyyn katsomaan sen nousunkin. Aamulla on lähdettävä aamu-uinnille, kun kerrankin on mahdollisuus. Eihän tätä kesää loputtomasti jatku. On pakko nauttia nyt, kun vielä voi. Tuo pakko-asenne tuo aina tosi kivan ja rennon kesän. Tai sitten se tuo syksyllä väsymyksenä purkautuvan kesäuupumuksen.

Istuin muutaman ystäväni kanssa eräänä valoisana kesäiltana ulkona, oli lämmintä ja elämä hymyili. Silti puheenaiheemme oli se, miten mahdamme selviytyä taas tulevasta pimeästä talvesta ja kenelle iski kaamosmasennus viime kerralla vasta tammikuussa. Pelkäämme niin kovasti tulevaa pimeyttä ja kylmyyttä, että kesästä tulee viimeinen oljenkorsi, jolla jaksamme taas ensi kesään. Ja siitähän otetaan muuten kaikki irti, vaikka terveys pettäisi emmekä nukkuisi ennen syyskuuta.

Saana Viinikkala
toimittaja 

Lue myös:  Äärimmäinen ei edistä mitään