Kompromissien joulu

0

Ai niin, joulukortit!

Kuulen sohvan pohjalta kantautuvasta parahduksesta ripauksen epätoivoa. Postin deadline on ylihuomenna, ja meiltä puuttuvat kortit ja postimerkit. Ja minnehän se moneen kertaan sutattu ikivanha osoitekirjakin on piilotettu?

Ehdotan, että jätetään tällä kertaa väliin. Eihän kenenkään joulumieli voi olla juuri meidän kortin varassa.

Mies tokaisee, että tähänkö tämäkin hieno perinne sitten päättyy.

Ja minä kun kuvittelin olevani meidän perheen THE jouluihminen.

Kortit lähtivät keskiviikkona maailmalle jetsulleen aikataulussa. Taas yksi joulu-urakka takana, huh.

Muutama vuotta sitten mietimme eri-ikäisten naisten porukassa jouluvalmisteluja. Joku ostaa valmiit laatikot, toinen on erikoistunut kaupan eineksien tuunaamiseen, kolmas tekee kaiken itse alusta loppuun ja neljäs korvaa perinneruuat aivan muilla herkuilla.

Aika monille se kiireisin aika on juuri nyt. Media tursuaa kaikenlaisia joulustressin välttämisohjeita, ja osa niistä saattaa toimiakin.

Jouluun liittyy tunteita, muistoja ja perinteitä, mutta entäpä jos perheessä tai suvussa ryhtyy kapinoimaan niitä vastaan? Mitä tehdään, kun yksi haluaa, että aattona kaikki sujuu kuten aina ja toinen kaipaa uudistumista.

Kenen mielipidettä kuunnellaan?

Jos joulu pelottaa, ahdistaa tai ärsyttää siitä kannattaa ainakin keskustella. Puhumattomuus on pahinta. Monille joulu on kompromissien tekemistä, mutta jokaiselle pitäisi löytyä myös se ikioma jouluhetki juuri sellaisena kuin sen haluaa.

On hyvä muistaa yksinäisiä, mutta hyvä on myös kunnioittaa sitä, jos läheinen haluaa nauttia joulusta vapaaehtoisesti yksin.

Kaikille joulussa parasta ei ole yhdessäolo, meno ja meininki, vaan tunnelma tuleekin yksinolosta, omista ajatuksista ja pysähtyneisyydestä. Sellaisesta hetkestä, jota Kassu Halosen ja Vexi Salmen rakastettu Sydämeeni joulun teen -kappale osuvasti kuvailee. Kun jouluyön syvä rauha leijailee hiljaiseen mieleen, ja muuttaa olon ehyeksi, vaikka olisi ollut kuinka rikki.

Aamulehden kolumnisti Arto Köykkä muistutti äskettäin osuvasti, että mitä järkeä on siinä, että aikuiset lapset kuljettavat muistisairaita vanhempiaan tai isovanhempiaan jouluna lasten luokse vieraisiin koteihin. Tottahan se on, että vierailu saattaa olla enemmän omaisen omantunnon hoitamista kuin vanhuksen virkistämistä.

Naisporukkamme pohti – perinteisten sukupuolittuneesti – että pitäisikö meidän ottaa oppia miehistä? He hanskaavat nämä valmisteluhommat useimmiten kadehdittavan rennolla otteella.
Tulevan joulun punaisena lankana voisi olla vaikkapa Väinö Linnan romaanihenkilön luutnantti Vilho Koskelan sanat: Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Eija Eskola-Buri
päätoimittaja

Lue myös:  Ikääntyminen ei lisännytkään menoja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here