Uusikaupunki on ykkönen
Uudenkaupungin Sanomat 4.2.2012 00:00:25
Uusikaupunki on tuoreen tutkimuksen mukaan yrittäjien näkökulmasta paras kaupunki koko maassa. Kaiken lisäksi Uusikaupunki selvisi voittajaksi jo toisen kerran ja se oli lisännyt pisteitään entisestään verrattuna vastaavaan selvitykseen, joka tehtiin kaksi vuotta sitten. Uudenkaupungin pistemäärä oli nyt 91 sadasta mahdollisesta eli tulos on todella komea.
Kuntien erot Suomen Yrittäjien tekemässä tutkimuksessa olivat sangen suuret. Huonoimmat arviot saaneet kunnat keräsivät vain pari kymmentä pistettä eli eroa Uuteenkaupunkiin oli peräti 70 pisteen verran.
Vakka-Suomen kunnista menestyi myös Kustavi, joka sijoittui koko Varsinais-Suomen listalla neljänneksi 61 pisteellä. Muut mitalisijat Uudenkaupungin jälkeen menivät Varsinais-Suomessa Liedolle ja Kaarinalle.
Merkittävää on, että koko Vakka-Suomi sijoittui selvityksessä upeasti eli se oli 71 pisteellään seutukuntien ykkönen paitsi Varsnais-Suomessa myös koko maassa.
Tulokset perustuvat yrittäjien ja yrittäjäjärjestöjen hallitusten jäsenten arvioihin. Vastaajia oli koko maassa noin 3300. Kysymyksillä selvitettiin muun muassa kunnan yleistä elinkeinopolitiikkaa, päätöksenteon yrityslähtöisyyttä, kunnan viestintää ja tiedottamista, julkisten palveluiden järjestämistä ja hankintapolitiikkaa, infrastruktuuria ja päätösten yritysvaikutuksia. Vaikka kyse ei olekaan varsinaisesti mistään tieteellisestä tutkimuksesta, tulokset perustuvat kuitenkin luotettavan selvitykseen. Niillä on siksi vahva painoarvo.
Uudessakaupungissa ja myös muualla Vakka-Suomessa voidaankin olla tyytyväisiä tuloksiin. Sillä, että yrittäjät kokevat kunnan ottavan elinkeinoelämän tarpeet huomioon ja toimivan yritysystävällisesti, on parhaimmillaan suuri merkitys koko kunnalle ja kuntalaisille. Pienet ja keskisuuret yritykset ovat yhä tärkeämpiä työllistäjiä ja sitä kautta syntyy sitä hyvinvointia, mistä hyötyvät kaikki.
Uudenkaupungin ykkössijan kohdalla on syytä pitää tarkasti mielessä ainakin kaksi asiaa. Ensimmäinen on se, että tilanne ei ole ollut suinkaan aina näin hyvä ja tähän tilanteeseen on päästy johdonmukaisella ja pitkäjänteillä työllä. Toinen on se, että ykkössijan säilyttäminenkään ei ole itsestäänselvyys, vaan sekin vaatii johdonmukaista ja sinnikästä työtä. Raumalla on jo ehditty tuoreen selvityksen tulostenkin merkeissä iloita Kari Kosken valinnasta kaupunginjohtajaksi. Ja hyvästä syystä, sillä Uudenkaupungin yritysmyönteisyys on pitkälti hänen työnsä tulosta ja hänen luomansa päätöksentekoilmapiirin seurausta.