Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki

Laatupalkinto Vakka-opistolle

Uudenkaupungin Sanomat 23.1.2010 00:00:24

Opetusministeriö on myöntänyt Vakka-Suomen kansalaisopistolle valtakunnallisen kansalaisopistojen laatupalkinnon. Kyseessä on merkittävä tunnustus täkäläiselle kansalaisopistotyölle, sillä laatupalkinto myönnetään toiminnan tai tulosten laadusta, niiden jatkuvasta kehittämisestä sekä esimerkillisestä työstä vapaan sivistystyön edistämiseksi. Opetusministeriö tekee päätöksen laatupalkinnon saajasta opiston oman toiminnan kirjallisen kuvauksen ja ulkopuolisen arviointiryhmän tekemän raportin perusteella.

Tällä kerralla laatukilpailun erityisteemana oli opiston kulttuurivaikuttavuus eli Vakkaopiston tapauksessa paikalliskulttuurin tukeminen ja edistäminen ja paikallisen perinteen vaaliminen.

Sitä Vakka-opisto on todella tehnyt ja tekee. Opiston toiminta on uskomattoman monipuolista ja laajaa. Opetusta järjestetään vuosittain noin 15 500 tuntia yli 700 kurssilla. Opiston piirissä opiskelee kaikkiaan noin 6000 henkilöä ja kursseilla on osallistujia miltei 12 000. Opetusta järjestetään pitkälti yli sadassa toimipaikassa 250 opettajan ja luennoitsijan voimin. Merkittävää on, että opisto toimii Vakka-Suomen kaikkien kuuden kunnan alueella. Se on erinomainen esimerkki myös siitä, miten kaksi erilaista kansalaisopistoa - Uudenkaupungin ja Laitilan-Pyhärannan - on onnistuneesti yhdistetty.

Vakka-opisto on palkintonsa ehdottomasti ansainnut. Se tekee alueellaan tärkeää työtä, josta pääsevät osallisiksi siis sangen monet - ja mukaan mahtuu tietenkin vielä lisääkin väkeä, mikäli vain kiinnostusta riittää. Vaihtoehtoja on varmasti jokaiselle. Mikäli kansalaisopistoa ei Vakka-Suomessa olisi, tämä alue olisi henkisesti ja myös aineellisesti monin tavoin köyhempi.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Pääkirjoitus
4. helmikuuta
2. helmikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
26. tammikuuta
24. tammikuuta
21. tammikuuta
19. tammikuuta
17. tammikuuta
14. tammikuuta
00:01
12. tammikuuta
10. tammikuuta
5. tammikuuta
3. tammikuuta
31. joulukuuta
29. joulukuuta
22. joulukuuta
20. joulukuuta
17. joulukuuta
15. joulukuuta
13. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat