Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki
Tilastot ovat heinäkuun aikana synkentyneet entisestään ja hukkumistilastojen luvut ovat uhkaavasti lähestymässä viime vuoden tasoa.

Tilastot ovat heinäkuun aikana synkentyneet entisestään ja hukkumistilastojen luvut ovat uhkaavasti lähestymässä viime vuoden tasoa.

Liiku viisaasti vesillä

Uudenkaupungin Sanomat 17.7.2010 00:00:07

Suomessa hukkuu vuosittain noin 150 ihmistä, vaikka valistusta on tehty jo vuosia. Viisaasti Vesillä- kiertue pysähtyi keskiviikkona Uudessakaupungissa. Viisaasti Vesillä on Merenkulkulaitoksen, Terveyden edistämisen keskuksen, sosiaali- ja terveysministeriön, sisäasianministeriön pelastusosaston, Rajavartiolaitoksen, Poliisin sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton yhteiskampanja.

Tänä vuonna Suomessa on kesäkuun loppuun mennessä hukkunut jo 55 henkilöä, joista miehiä on 42 ja naisia 13. Tilastot ovat heinäkuun aikana synkentyneet entisestään ja hukkumistilastojen luvut ovat uhkaavasti lähestymässä viime vuoden tasoa. Kesäkuussa uiden hukkuneita oli viime vuotta vähemmän, mutta heinäkuun synkät luvut lisääntyvät ripeää tahtia. Heinäkuussa on varmistunut jo kuusitoista uiden tapahtunutta hukkumista.

Kesäkuun lopun 55 menetettyä ihmistä on 13 vähemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Huolestuttavaa tänä vuonna on ollut, että naisten hukkumiset ovat lisääntyneet. Yleensä hukkumistiloja johtavat miehet, mutta naisten osuus on muuttunut. Viime vuoden kesäkuun loppuun mennessä hukkui seitsemän naista, tänä vuonna naisia hukkuneita oli jo 13:sta. Naisten osuudessa näkyy alkoholin kulutuksen lisääntyminen.

Tilastot kertovat myös, että valitettavasti ikääntyneiden ihmisten hukkuneissa osuus on kasvanut. Nuorten uimataito on kohtuullinen maassamme, mutta aikuisväestöstä kolmannes ei osaa uida.

Viisaasti Vesillä opasti, miten pelastaa vedenvaraan joutunut. Kirjainyhdistelmä RAP on oiva ohje pelastamisessa. Eli rauhoita veteen joutunutta, etsi apuväline pelastamiseen ja pelasta. Ja soitto hätänumeroon kuuluu myös listaan.

Veneillessä hukkuneista jopa kahdeksan kymmenestä olisi pelastunut, mikäli olisi käyttänyt liivejä. Viisaasti Vesillä- kampanja painottaa viesteissään neljää teemaa: alkoholin sopimattomuus vesille, pelastusliivien ja muiden turvavälineiden käyttö, luonnonolosuhteiden huomioiminen vesillä ja hyvän uimataidon merkitys hukkumiskuolemia vastaan. Kampanjan pääperusviesti kaikissa teemoissa on turvallisuusasenne, eli vastuu itsestä ja lähimmäisistä.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Pääkirjoitus
4. helmikuuta
2. helmikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
26. tammikuuta
24. tammikuuta
21. tammikuuta
19. tammikuuta
17. tammikuuta
14. tammikuuta
00:01
12. tammikuuta
10. tammikuuta
5. tammikuuta
3. tammikuuta
31. joulukuuta
29. joulukuuta
22. joulukuuta
20. joulukuuta
17. joulukuuta
15. joulukuuta
13. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat