Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki

Viisas toive

Uudenkaupungin Sanomat 2.8.2010 16:19:19

Hallituksen tuore sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula (kesk) teki ensivisiittinsä Uuteenkaupunkiin perjantaina. Kaupungin edustajien tapaamisen lisäksi ohjelmassa oli muun muassa Crusell-konsertti ja keskustelu kansalaisten kanssa Pakkahuoneella.

Juha Rehula tunnetaan suhteellisen suorasanaisena miehenä. Suuren yleisön tietoisuuteen pitkäaikainen poliitikko tuli oikeastaan vasta viime vuonna, kun elokuvateattereissa ja televisiossa esitettiin poikkeuksellisen avoin dokumenttielokuva lain valmistelusta eduskunnassa. Esimerkkinä oli sosiaali- ja terveysvaliokunta ja ohjelman pääosassa valiokunnan silloinen puheenjohtaja Juha Rehula.

Myös Uudenkaupungin vierailullaan uusi ministeri oli suorasanainen ainakin sikäli, että hän toivoi selvin sanoin Uudenkaupungin ja Laitilan löytävän sovun terveysasioissa. Hän korosti, että kyseessä on todella ministeritason toive, ei uhkaus tai lupaus.

Ministerin mukaan odottaville kunnille ei ole tulossa pelastusta missään muodossa. Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen 20 000 asukkaan rajan on täytyttävä ja jokaisen kunnan on tultava leveiden hartioiden alle. Päivämäärää tai muuta määräaikaa näiden ehtojen täyttämiseen ministeri ei kuitenkaan suostunut sanomaan.

Ministeri korosti myös viisaasti sitä, että hallinnolliset rakenteet eivät ole ratkaisevia arkisessa työssä. Tärkeimmäksi tulisi nostaa ihmisten pärjääminen. Siis se, että ihmiset - tässä tapauksessa vakkasuomalaiset - saavat tarvitsemiaan terveyspalveluja.

Ainakin sivusta seurattuna Uudenkaupungin ja Laitilan erimielisyydet yhteisen terveydenhuollon synnyttämisessä ovat tuntuneet tuijottamiselta juuri noihin hallinnollisiin rakenteisiin. On puhuttu ja kiistelty liiketoimintamallista ja vallanjaosta. Tärkeintä täälläkin olisi kuitenkin luonnollisesti se, että alueen asukkaitten käytettävissä olisi mahdollisimman laadukkaita, monipuolisia ja edullisia terveyspalveluja.

Toivottavasti ministeritason toive otetaan Vakka-Suomessa vakavasti. Ministeri Juha Rehula sanoi suoraan täkäläisille päättäjille, että he istuisivat saman pöydän ääreen ja tekisivät sovun. Toivottavasti tämä tapahtuu mahdollisimman pian. Nyt päättäjien pitäisi oikeastaan kilpailla siitä, kuka ehtii noudattaa ministerin toivetta nopeimmin ja kutsua muut siihen samaan pöytään.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Pääkirjoitus
4. helmikuuta
2. helmikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
26. tammikuuta
24. tammikuuta
21. tammikuuta
19. tammikuuta
17. tammikuuta
14. tammikuuta
00:01
12. tammikuuta
10. tammikuuta
5. tammikuuta
3. tammikuuta
31. joulukuuta
29. joulukuuta
22. joulukuuta
20. joulukuuta
17. joulukuuta
15. joulukuuta
13. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat