Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki

Tärkeät messut

Uudenkaupungin Sanomat 28.8.2010 00:00:18

Uudessakaupungissa jatkuvat tänään järjestyksessään ensimmäiset valtakunnalliset ammattikalastusmessut. Eilen alkaneet messut ovat monin tavoin tärkeät ja niille odotetaan kaikkiaan noin tuhatta kävijää ja 25 näytteilleasettajaa.

Messuilla esitellään alan uusimpia innovaatioita ja kalastuksessa tarpeellisia välineitä. Nähtävillä onkin viime vuosina kehitettyjä pyydyksiä, kalustoa, työtapoja ja laitteita. Lisäksi messujen ohjelmaan sisältyvässä seminaarissa jaetaan tietoa eri puolilla Suomea toteutettujen kehityshankkeitten tuloksista. Myös messujen sosiaalinen merkitys on suuri.

Tämä kaikki on erinomaisen tärkeää tilanteessa, jossa ammattikalastus on monin tavoin jopa kriisissä. Kriisistä voidaan varmasti puhua, jos kaupan olevasta suomukalasta vain seitsemän prosenttia on suomalaisten ammattikalastajien pyytämää. Hylkeet, merimetsot, vesien likaantuminen, tuontikalan tulva ja monet muut tekijät ovat ajaneet ammattikalastajat ahtaalle.

Tässä tilanteessa tarvitaan kaikki mahdollinen tieto ja kaikki mahdolliset tekniset uudistukset tilanteen pelastamiseksi. Ammattikalastusmessuista tekee tärkeän tilaisuuden se, että siellä on tarjolla sekä tietoa että käytännön sovellutuksia.

Uusikaupunki sopii tietenkin erinomaisesti ensimmäisten valtakunnallisten ammattikalastusmessujen pitopaikaksi. Onhan tämä yksi maan tärkeimmistä kalastus- ja kalanjalostuskeskuksista. Toivottavaa on, että ammattikalastusmessujen järjestämisestä muodostuu Uudessakaupungissa pysyvä käytäntö. Se vahvistaisi varmasti Uudenkaupungin asemaa suomalaisen kalatalouden tärkeänä toimijana. Samalla se toisi viimeisimmän tiedon ja käytännön kokemukset tehokkaasti täkäläisten toimijoiden käyttöön.

Ammattikalastusmessujen keskeisenä järjestäjänä toimii Uudenkaupungin kaupungin, Ravakan ja Novidan rinnalla Vakka-Suomen Kalastuspuisto. Kalastuspuiston ja kalastuksen tulevaisuuden näkymät ovat vakkasuomalaisittain kirkastuneet viime päivinä sikäli. että eduskunnassa näyttää olevan selvää tahtoa ottaa vakkasuomalaisten mielipide huomioon Selkämeren kansallispuistosta päätettäessä.

Merkittävin viite tästä on Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Timo Kallin Vakka-Suomen vierailullaan antama lupaus siitä, että eduskuntaryhmien puheenjohtajat etsivät yhdessä ympäristöministeriön edustajien kanssa vielä kompromissia kansallispuistolaista. Se kuuluukin tietenkin kansanvallan korkeinta muotoa edustavan eduskunnan velvollisuuksiin.

Puolustusministeriö on lisäksi puuttunut nyt Reilan harjoitusalueen asemaan eli siltäkin osin kansallispuistolakia jouduttaneen vielä muokkaamaan.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Pääkirjoitus
4. helmikuuta
2. helmikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
26. tammikuuta
24. tammikuuta
21. tammikuuta
19. tammikuuta
17. tammikuuta
14. tammikuuta
00:01
12. tammikuuta
10. tammikuuta
5. tammikuuta
3. tammikuuta
31. joulukuuta
29. joulukuuta
22. joulukuuta
20. joulukuuta
17. joulukuuta
15. joulukuuta
13. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat