156539.jpg
Porschet lähtevät odotettua aikaisemmin
Uudenkaupungin Sanomat 31.8.2010 00:00:16
Porschejen kokoonpano päättyy Valmet Automotivella suunniteltua aikaisemmin eli ensi keväällä. Autojen valmistuksen piti päättyä vasta vuonna 2012.
Viimeiset Porsche Boxsterit on jo tehtaalla tehty. Boxstereiden osakokoonpano jatkuu tämän hetken mallin elinkaaren loppuun eli ensi vuoden loppuun. Tehdas on valmistanut hitsaamossa osakomponentteja Boxstereiden Saksan tuotantoon.
Sen sijaan autotehdas jatkaa Caymanin kokoonpanoa ensi kevääseen asti. Vaikka tämän mallin kokoonpano loppuu keväällä Uudessakaupungissa, toimittaa autotehdas vielä ensi vuoden Caymanin pohjamaalattuja koreja Zuffenhauseniin, Porschen omalle tehtaalle.
Mikään yllätys Porschen tuotannon loppuminen autotehtaalle ja tehtaalaisille ei ollut. Porschen myynti on viime vuosina hiipunut maailmanlaajuisen laman myötä ja tuotantoluvuissa lama on näkynyt heti. Jo alunperinkin tiedettiin, että Porsche täyttää tilauksilla ensin omien tehtaidensa kokoonpanohihnat ja vasta sitten Uudenkaupungin.
Autoteollisuus on yksi suhdanneherkimmistä teollisuudenaloista, se on vuosikymmenien saatossa moneen kertaan koettu Uudessakaupungissakin. Poissa ovat ikuisesti ne ajat, jolloin autoja valmistettiin tehtaiden varastokentille odottamaan mahdollisia tilauksia.
Autotehdas on ollut ja on merkittävä työnantaja Uudessakaupungissa. Tällä hetkellä tehtaalla on noin 800 työntekijää ja heistä lomautettuna nyt 159 henkilöä.
Porschet tulivat muutama vuosi sen jälkeen, kun Uusikaupunki putosi syvään lamaan Opelien lähdön myötä. Nyt tehtaan tulevaisuus näyttää kuitenkin Porschejen poistumisen myötä huomattavasti valoisammalta kuin silloin synkällä 1990-luvulla. Autotehdas on tiukasti kiinni sähköautojen valmistuksessa.
Tehtaalla kootaan jo nyt Think City- sähköautoja ja Garian golfautoja. Ja mikä parasta luksussähköauto Fisker Karma tulee sarjatuotantoon ensi vuoden alkupuolella. Yhtiössä uskotaan, että ensi vuonna on tehtaalla täystyöllisyys.