Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki

Hyvä presidentti

Presidentinvaalien huipennus on huomenna. Silloin ne kansalaiset, jotka eivät ole vielä käyttäneet äänioikeuttaan vaalien toisella kierroksella, voivat sen tehdä. Valta on nyt hyvin konkreettisesti kansan käsissä.

Uudenkaupungin Sanomat 4.2.2012 00:00:29 | Lisää

Hiljaa hyvä tulee

Kaksi kertaa olen ollut tilaisuudessa, jossa arkkitehti Marko Kivistö kertoo Helsingin Musiikkitalon suunnittelusta, rakentamisesta ja vähän laajemminkin omasta ajatusmaailmastaan.

Uudenkaupungin Sanomat 2.2.2012 00:00:07 | Lisää

Uusikaupunki, Suomen turvallisin
kaupunki vuonna 2015

Otsikko voi kuulostaa rohkealta, mutta tällä työnimellä alkaa kaupungissamme tänä keväänä projekti, jonka tavoite on otsikon mukainen. Uusikaupunki haluaa olla yksi edelläkävijöistä tälläkin alalla.

Uudenkaupungin Sanomat 31.1.2012 00:00:20 | Lisää

Historiaa uusiksi

Usein kuulee kauhisteltavan, miten kamalaa nykyinen maailmanmeno on. Kaikki menee koko ajan vain hullummaksi: joka paikassa soditaan, ihmisiä kuolee nälkään ja tauteihin, rikollisuus rehottaa ja kasvaa koko ajan.

Uudenkaupungin Sanomat 27.1.2012 15:14:35 | Lisää

Pookilaisten riemuvoitto

Olipa hienoa olla mukana ravintola-alan ”oscareiden” jakojuhlassa Finlandia-talossa. Meidän Pookimme sai ravintola-alan PRO 2012 tunnustetuimman palkinnon. Pyyhkiessämme vielä ilon kyyneleitä niin heti perään lehdistö ropsautti päälle oman tunnustuspalkintonsa! Se oli ,kuulkaa, juhlien juhlaa! Minulta mascarat valuivat poskille.

Uudenkaupungin Sanomat 23.1.2012 14:13:12 | Lisää

Titanic ja Costa Concordia

Loistokkaan matkustajalaiva Titanicin tuhosta pohjoisella Atlantilla tulee tänä keväänä kuluneeksi tasan sata vuotta. Se on edelleen yksi merenkulun pahimmista onnettomuuksista ja Titanic maailman tunnetuin laiva. Tapauksen ovat tehneet kaikille tutuksi kymmenet kirjat ja ennen kaikkea koko maailmassa valtavan suuren suosion saanut elokuva.

Uudenkaupungin Sanomat 20.1.2012 14:36:40 | Lisää

Talvi tuli sittenkin

Kulunut pitkä ja pimeä syksy muuttui lähes kertaheitolla valoisaksi talveksi. Päivien pitenemisen huomaa, joten kovaa vauhtia ollaan menossa kohti kevättä. Ehkä pimeyden takia syksy tuntui harvinaisen pitkältä, mutta vuodenvaihteen jälkeen päivät melkein karkaavat ja viikko vierähtää nopeasti.

Uudenkaupungin Sanomat 19.1.2012 00:00:18 | Lisää

Sotilaita televisiossa

Meidän poikamme maalla, merellä ja ilmassa oli merkittävä elokuvaesiintyminen suomalaisille asevelvollisille 1930-luvulla eli lähes 80 vuotta sitten. Silloiset mustavalkoelokuvat ovat historiaa ja tänään television intti-sarjat ovat todellisuutta.

Uudenkaupungin Sanomat 17.1.2012 00:00:13 | Lisää

Viikko vaaleihin

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on käynnissä jo neljättä päivää. Tänään ja huomenna voi äänestää myös Uudenkaupungin postissa. Mahdollisuus ennakolta äänestämiseen jatkuu aina ensi tiistaihin saakka. Ja varsinainen vaalipäivähän on viikon kuluttua sunnuntaina.

Uudenkaupungin Sanomat 14.1.2012 00:01:07 | Lisää

Kiusallisia hyyryläisiä

Niiden kanssa on kiusallista asustaa, hyyryläisten, vuokralaisten nimittäin. Ne tuppaavat sisälle, milloin pakkasen, milloin sateen ajamana.

Uudenkaupungin Sanomat 12.1.2012 00:00:20 | Lisää

Onko elintarviketuotanto turvattu

Elintarviketuotanto on osoittanut haavoittuvuutensa syksyn mittaan, kun voi on puuttunut kauppojen hyllyiltä. Muistissa on vielä muutaman vuoden takainen pula sokeristakin. Johtunee kädestä suuhun elämisestä tuotantoketjussa. Pitääkö tähän tottua, vai onko se varoitus siitä, että samoin voi käydä niidenkin elintarvikkeiden osalta, jotka ovat välttämättömiä elämisen kannalta. Kuinka moni on siihen mitenkään varautunut ja kuinka monella on siihen minkäänlaisia mahdollisuuksiakaan. On hyvä muistaa Murphyn laki: Mikä voi tapahtua, se ennemmin tai myöhemmin tapahtuu.

Uudenkaupungin Sanomat 10.1.2012 00:00:30 | Lisää

Mustin kanssa murkinalla

Elintarvikelaki uudistui vuoden vaihtuessa ja sallii kahviloissa ja ravintoloissa myös lemmikit. Illallinen Mustin kera vaatii kuitenkin edelleen ravintoloitsijan luvan. Luvasta on kerrottava myös muille ravintolan asiakkaille sisäänkäynnin yhteydessä. Lupa koskee vain asiakastiloja, keittiöön ei nelijalkaisilla vierailla ole asiaa.

Uudenkaupungin Sanomat 5.1.2012 00:00:15 | Lisää

Vaativa vuosi

Vaalikauden viimeinen neljännes on alkanut. Lokakuussa valitaan uusi valtuusto vuosiksi 2013- 2016.

Uudenkaupungin Sanomat 3.1.2012 00:00:28 | Lisää

Pyyntipäivä näkyviin

Vuodenvaihteessa tapahtuu tuttuun tapaan monia muutoksia. Esimerkiksi monien lakien ja asetusten voimaantulo ajoitetaan usein juuri vuodenvaihteeseen. Niin tapahtuu tänäkin vuonna. Esimerkiksi kelpaavat vaikka arvonlisäveroissa tapahtuvat korotukset, mitkä heijastuvat kaikkien kansalaisten maksamiin hintoihin. Tai tupakkalain muutokset ja polttonesteiden hinnankorotukset.

Uudenkaupungin Sanomat 31.12.2011 00:05:08 | Lisää

Operaatio Joulukortti

Se on taas kerran ohi. Onneksi ja vuodeksi. Aina jossakin vaiheessa etukäteen ajattelee, että en jaksa ja viitsi ja nyt lopetan koko jutun. Ja onko tässä mitään järkeä? Kaipaako näitä kukaan? Rahaakin menee hullunlailla. 40 korttia, vähintään euron kappale ja merkit päälle.

Uudenkaupungin Sanomat 27.12.2011 12:27:09 | Lisää

Joulun ilosanoma

Joulusta on kirjoitettu ja puhuttu perin paljon tänäkin vuonna. Onkin varsin vaikea löytää tästä sinänsä suuresta, tärkeästä ja monitahoisesta asiasta enää oleellista uutta sanottavaa.

Uudenkaupungin Sanomat 24.12.2011 00:00:35 | Lisää

Liisana ihmemaassa

Sain viime viikolla mahdollisuuden tutustua EU:n toimintaan paikan päällä Brysselissä. Olivathan ne unionin pytingit mahtavia kolosseja, väkeä oli kuin Stokkan Hulluilla Päivillä ja turvatarkastukseen joutui heti kun nenänsä pisti ovesta sisään. Se, mikä minut yllätti täysin, oli kokouspaikalla vallinnut ilmapiiri. Vaikeista asioista huolimatta ihmiset käyttäytyivät rauhallisesti, ystävällisen kohteliaasti, jopa rennosti. Parlamentin kahvilassa ei keskusteltu ainoastaan talouspolitiikasta, vaan myös kaikesta muusta normaaliin ihmiseloon kuuluvasta, aivan kuten missä tahansa työmaakahviossa.

Uudenkaupungin Sanomat 22.12.2011 00:00:30 | Lisää

Arjen mystiikkaa – edes jouluna

Maria kätki sydämeensä kaiken ja tutkiskeli sitä.

Uudenkaupungin Sanomat 20.12.2011 00:00:15 | Lisää

Titanic ja Euroopan talouskriisi

Euron ja Euroopan kriisi on hallinnut jo pitkään uutisia jokseenkin kaikissa medioissa. Määräaikoja ratkaisevien päätösten tekemiseksi on tullut ja mennyt. Monenlaisia päätöksiä onkin toki tehty, mutta monien mielestä riittämättömiä ja liian vähän ja liian myöhään. Viimeisin näytös tässä suuressa draamassa nähtiin viikko sitten.

Uudenkaupungin Sanomat 17.12.2011 00:00:25 | Lisää

Joulun valoa

Sytytän sinulle kynttilän keskelle hämäryyttä,

Uudenkaupungin Sanomat 15.12.2011 00:00:24 | Lisää

Jouluisa koti

Virittäytyminen Jouluun alkaa Peltosten perheessä jo lokakuussa. Valkoinen värimaailma hohtavan hopeisilla koristeluilla luo ylellisen säväyksen tähän, juhlista pyhimpään. Kuvassa Peltosten perhe jouluaattona kääriytyneenä Marokosta tuotuun käsinommeltuun huopaan. Hennaleenan jaloissa ovat ylelliset beduiinien ikiaikaisilla ohjeilla neulotut luonnonvalkoiset sukat…

Uudenkaupungin Sanomat 13.12.2011 00:00:47 | Lisää

Ei uutta auringon alla

Saarnaajan kirjassa - sekin löytyy raamatusta - puhutaan monien muiden viisaiden asioiden ohella myös siitä, miten auringon alla ei ole mitään uutta. Se mikä on, on ollut ennenkin.

Uudenkaupungin Sanomat 10.12.2011 00:00:27 | Lisää

Muisti tarvitsee kunnon yöunet

Jouluajan lukemiseksi voi suositella tuoretta Työterveyslaitoksen julkaisemaa mielenkiintoista kirjaa ”Miksi muisti pätkii?” Teos on tarkoitettu oppaaksi työterveyshuollolle auttamaan työkuormituksen ja muiden väliaikaisiin tekijöihin liittyvien muistiongelmien erottamiseksi varsinaisista muistisairauksista. Työterveyshuollon ammattilaisten lisäksi kirja on tarkoitettu myös kaikille muistin toiminnasta kiinnostuneille tai huolestuneille lukijoille.

Uudenkaupungin Sanomat 8.12.2011 00:00:18 | Lisää

Itsenäisyyspäivämme 70 vuotta sitten

Suomen itsenäisyyspäivää 6.12.1941 suomalaiset joutuivat viettämään rauhattomissa tunnelmissa. Takana oli Talvisota, sen jälkeinen epävarmuuden täyttämä runsas vuosi ja Jatkosodan alkuvaihe.

Uudenkaupungin Sanomat 6.12.2011 00:00:24 | Lisää

Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat