Päätoimittaja Matti Jussila
Keskiviikko 08. syyskuuta. Nimipäivät: Taimi

Orava aiheutti häiriötä sähkönjakeluun

Uudenkaupungin Sanomat 30.6 2010 13:48:50

Vakka-Suomen Voima Oy:n verkkoalueella oli keskiviikkona häiriöitä sähkönjakelussa. Häiriö ilmeni Uudessakaupungissa Saarniston alueella. Häiriö keskeytti noin 650 asiakkaan sähkönjakelun reilun puolen tunnin ajaksi noin aamukahdeksasta alkaen. Häiriön aiheutti muuntajan kannelle kiivennyt orava, joka aiheutti oikosulun Pajusuon pylväsmuuntamolla. Sähkönjakelu palautui normaaliksi noin kello 8.30.

– Meillä sähkölaitoksella hälyttävät aina laitteet häiriötapauksista, mutta se on hyvä asia, että asukkaat soittavat ja ilmoittavat tarkemmista näköhavainnoistaan vikanumeroon, kertoo VSV:n kunnossapitopäällikkö Mikko Siivonen .

Siivonen muistuttaa kuitenkin, että pelkkä ilmoitus sähköyhtiölle riittää.

– Siviilirohkeutta ei kaivata tällaisissa tilanteissa. Sähkö on hengenvaarallinen työskentelykumppani ja sen pariksi tarvitaan aina ammattimiehet, tiivistää Siivonen.

Lintusuojia muuntajiin

Vakka-Suomen Voima on asentanut jakeluverkon häiriövarmuuden parantamiseksi haja-asutusalueen pylväsmuuntamoille lintusuojia. Nämä estävät pieneläinten osumista jännitteisiin osiin. Pajusuon muuntamolle tullaan lisäämään tämän kesän aikana tällaiset lintusuojat muuntajan keskijänniteverkon puolelle. Kosketussuojaus ei poista kokonaan pieneläinten aiheuttamia sähkönjakelunkeskeytyksiä, mutta suoja parantaa toimitusvarmuutta.

– Sähkön laadun ja toimitusvarmuuden lisäksi olemme panostaneet jo muutaman vuoden ajan sähköverkon raivaukseen ja tarkastukseen, lisää Siivonen.

Siivosen mukaan verkosta kerätyn kuntotiedon perusteella sähköverkkoa myös saneerataan pois metsistä ja pelloilta tien varteen. Saneeraus- ja kunnossapito-ohjelmiin on otettu mukaan myös lintusuojien lisääminen sellaisille alueille, joiden läheisyydessä on ollut paljon pieneläinten ja lintujen aiheuttamia häiriöitä.

– Muuttolintujen häiriöt ovat lähinnä rannikkoseudun ongelmana, kertoo Siivonen.

Katja Kaartinen

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Uutiset
8. syyskuuta
7. syyskuuta
6. syyskuuta
4. syyskuuta
2. syyskuuta
1. syyskuuta
30. elokuuta
29. elokuuta
28. elokuuta
27. elokuuta
26. elokuuta
25. elokuuta
24. elokuuta
23. elokuuta
19. elokuuta
18. elokuuta
16. elokuuta
14. elokuuta
13. elokuuta
12. elokuuta
11. elokuuta
9. elokuuta
8. elokuuta
7. elokuuta
6. elokuuta
3. elokuuta
2. elokuuta
29. heinäkuuta
28. heinäkuuta
27. heinäkuuta
26. heinäkuuta
23. heinäkuuta
22. heinäkuuta
21. heinäkuuta
20. heinäkuuta
19. heinäkuuta
16. heinäkuuta
15. heinäkuuta
14. heinäkuuta
13. heinäkuuta
12. heinäkuuta
10. heinäkuuta
9. heinäkuuta
8. heinäkuuta
Copyright © 2001-2010 Uudenkaupungin Sanomat