Katja Holttinen korostaa, että vesihanke tähtää ympäristön tilan kohentamiseen. Jokainen voi kantaa kortensa kekoon hankkeen toteuttamisessa.
Uusikaupunki mukana jäte- ja merivesi -hankkeessa
Uudenkaupungin Sanomat 9.7.2010 14:02:30
(Päivitetty 12.7.2010 13:45:44)
Haja-asutusalueiden asukkaille jätevesiasioissa neuvontaa tarjoava sekä merialueen veden laadun seurantaa koskeva hanke on alkanut Uudessakaupungissa heinäkuun alussa.
– Tämä ympäristön tilan kohentamiseen tähtäävä hanke toteutetaan yhteistyössä Viron ja Ruotsin kanssa.
– Uudenkaupungin kaupunki on hankkeen ainoa suomalainen partneri, kertoo projektikoordinaattori Katja Holttinen .
Ruotsista mukana ovat pääpartneri Norrtäljen kunta ja Östhammarin kunta sekä Uppsalan yliopisto.
Virolaiset hankepartnerit ovat Saarenmaalla sijaitseva Pihtlan kunta ja Tallinnan teknillisen yliopiston alainen Kuressaari College.
– Hankkeen kokonaisbudjetti on 958 000 euroa. Projektia rahoittaa EU:n Central Baltic Interreg IV A -ohjelma noin 730 000 eurolla, toteaa Holttinen.
Coastal communities actions for a cleaner Baltic Sea (Act4myBalticSea) -hankkeessa keskitytään hänen mukaansa haja-asutusalueen jätevesineuvontaan.
– Merialueen veden laadun muutoksia seurataan on-line mittareilla ja saatetaan kerätty tutkimustieto kansalaisten saataville.
– Lisäksi parannetaan huviveneiden septitankkien tyhjennysmahdollisuuksia erityisesti Viron ja Ruotsin rannikolla.
– Ruotsi on edelläkävijä septitankkien tyhjennysmahdollisuuksien järjestämisessä, joten saamme sieltä hyviä neuvoja, toteaa Holttinen.
Act4myBalticSea – hanke kestää vuoden 2012 loppuun asti.
Neuvoja tarjolla
Hankkeen aikana uusikaupunkilaisilla, sekä vakituisilla että kesäasukkailla, on mahdollisuus saada kiinteistökohtaista jätevesineuvontaa puhelimitse sekä tilata asiantuntija omalle tontille tutustumaan.
– Jätevesien käsittelyn tilannetta on myös tarkoitus kartoittaa tietylle alueelle kohdennetun kyselyn avulla.
– Neuvoja ja kiinteistökäyntiä voi kysellä minulta numerosta 0440 551 779, sanoo Holttinen.
Projektin alkuvaiheessa hän käy läpi karttaohjelman avulla haja-asutusalueiden tämänhetkisen jätevesi -tilanteen. Kiinteistökäynnit alkavat ensi vuoden keväällä.
– Tarkoitus on, että useampi kiinteistö voisi tehdä yhteistyötä jätevesien johtamisasioissa. Myös vesiosuuskuntien kanssa haluamme tehdä yhteistyötä, korostaa Holttinen.
Projektikoordinaattori on mukana myös Lokalahden Suvipäivillä lauantaina 17. heinäkuuta. Hän esittelee hanketta Haavaisten vesiensuojeluyhdistyksen kojussa kello 10-14.
– Sopii tulla juttelemaan, hymyilee Raisiossa asuva ja taivassalolainen kesämökkiasukas Katja Holttinen.
Tarja Aikola