Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki
Luotsiasema on luotsien lepokäytössä.

Luotsiasema on luotsien lepokäytössä.

Isokarin kautta kulkeva laivaliikenne kasvussa

Uudenkaupungin Sanomat 21.7.2010 13:30:16
(Päivitetty 21.7.2010 16:17:18)

Kustavin Isokarin luotsiaseman toiminnot siirrettiin kokonaan Uuteenkaupunkiin viime kesän aikana. Isokarin kautta kulkeva liikenne on palautunut normaaliksi viime vuoden laman jälkeen.

– Viime vuosi oli todella poikkeuksellisen hiljainen huhti-kesäkuulta. Kappalemäärältä tarkasteltuna luotsausmäärät ovat nousseet tälle vuodelle 60 prosenttia, kertoo Finnpilotin luotsausjohtaja Kari Kosonen .

Kosonen vertaa tilastoja vuoden 2008 tietoihin ja toteaa, että Isokarin luotsausmäärät ovat kuitenkin samalla tasolla kuin normaalina, lamaa edeltävänä vuotena.

– Isokarin kautta kulkeva luotsiliikenne on valtakunnallisesti suhteutettuna noussut paljon. Koko Suomessa luotsausmäärät ovat nousseet viime vuodesta noin 30 prosenttia, hän lisää.

Asema tukipaikkana

Luotsausliikelaitos Finnpilotin kiinteistövastaava Dick Strandell kutsuu luotsiaseman toimintojen siirtoa enemmän hallinnolliseksi kuin toiminnalliseksi siirroksi.

– Isokarin luotsiasema ei ole Luotsausliikelaitoksen luopumis- tai myyntilistalla. Asema jatkaa tukiasemana, muita päätöksiä emme ole tehneet. Luotsaaminen ei ole loppumassa saarelta.

Uudenkaupungin luotsit hyödyntävät luotsiasemaa erityisesti talviliikenteessä.

– Talviliikenteessä Uuteenkaupunkiin tulevien iltalaivojen luotsaaminen on helpointa Isostakarista käsin, lisää Strandell.

Vuokralainen haussa

Strandellin mukaan viisikerroksiseen luotsiasemaan on haettu sopivaa yhteistyökumppania, mutta toistaiseksi yrityksissä ei ole onnistuttu.

– Etsimme osittaista vuokralaista, joka mahdollistaa sen, että aseman yksi kerros olisi täysin meidän käytössämme. Luotsien työajat aiheuttavat muun toiminnan kanssa vaikeuksia, koska luotsit ovat töissä 24 tuntia vuorokaudessa ja seitsemän päivää viikossa.

Rakennuksesta kiinnostuneet tahot ovat olleet Strandellin mukaan kesäkahvilaa tai muuten kausimatkailua suunnittelevia yrityksiä.

– Emme halua alueelle lisää kesäkahvilatoimintaa. Etsimme ympärivuotista vuokralaista, joka katsoisi samalla muutenkin kiinteistön perään, tiivistää Strandell.

Hyväkuntoinen rakennus

Vuonna 1965 rakennetussa luotsiasemassa toteutettiin mittavat muutokset 10–15 vuotta sitten. Suuren rakennuksen lämmityskustannukset jäävät valtion maksettavaksi.

– Tulevaisuudessa harkitsemme rakennukseen ilmalämpöpumppua. Sen toiminnasta on jo hyvät kokemukset muutamalta muulta luotsiasemalta, kertoo Strandell.

Strandellin mukaan Isokarin luotsiasema on Luotsausliikelaitoksen tiloista kenties parhaimmassa kunnossa.

– Sisätilat ovat melkein, kuin remontti olisi eilen saatu valmiiksi, hän sanoo.

Katja Kaartinen

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Uutiset
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
1. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
15. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
21. joulukuuta
20. joulukuuta
19. joulukuuta
18. joulukuuta
17. joulukuuta
16. joulukuuta
15. joulukuuta
14. joulukuuta
13. joulukuuta
12. joulukuuta
11. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
7. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat