Päätoimittaja Matti Jussila
Keskiviikko 08. syyskuuta. Nimipäivät: Taimi
Mezzosopraano Monica Groopin ja pianisti Rudolf Jansenin tulkintaa voi kuunnella lied-konsertissa Vanhassa kirkossa keskiviikkoiltana klo 18.

Mezzosopraano Monica Groopin ja pianisti Rudolf Jansenin tulkintaa voi kuunnella lied-konsertissa Vanhassa kirkossa keskiviikkoiltana klo 18.

Mezzosopraano Monica Groop konsertoi keskiviikkona

Uudenkaupungin Sanomat 27.7 2010 14:27:35
(Päivitetty 28.7 2010 09:50:10)

Yksi Crusell-viikolla esiintyvistä, maailmalla menestyneistä taiteilijoista on suomalainen laulajatar, mezzosopraano Monica Groop . Hän konsertoi keskiviikkona Vanhassa Kirkossa klo 18 pianisti Rudolf Jansenin kanssa.

Liedin taikaa -nimisen konsertin ohjelmisto koostuu wieniläisteemaan sopivista lauluista, mutta mukana on myös vuoden kotimaisen säveltäjävieraan Olli Kortekankaan säveltämä Syvä ilo.

Aiemminkin Crusell-viikolla esiintynyt Groop kertoo pitävänsä Kortekankaan musiikista. Hän on esiintynyt myös säveltäjän kahdessa oopperassa menneinä vuosina.

– Kortekangas kirjoittaa laulunsa hyvin tarkasti. Ne saattavat kuulostaa vapaalta, jopa improvisaatiolta, kuvailee hollantilainen pianisti Jansen.

Vajaat 20 vuotta yhteistyötä Groopin ja Jansenin välillä ovat tuottaneet tulosta. Mezzosopraano Groop korostaakin laulajan ja pianistin välistä yhteistyötä.

– Sitä usein aliarvioidaan. Oletetaan, että laulajaa voi säestää kuka tahansa, mutta asia ei ole näin. Esimerkiksi jousikvartetto saattaa harjoitella vuosia, ennen kuin uskaltaa konsertoida. Laulajan ja pianistin välistä suhdetta voisi kuvata samalla tavalla, hän selventää.

Keskiviikkoillan konsertti muotoilee lied-konsertin tyypillistä kaavaa, se koostuu monesta osasta. Tavallista on aloittaa vanhalla musiikilla kuten Haydnilla tai Mozartilla.

– Vaihtelevaisuus on yksi lied-konsertin valttikorteista. Huomennakin hyppy Mozartista Bergiin on tyylillisesti iso. Vanhasta musiikista mennään modernimpaan suuntaan ja lopuksi palataan taas ajallisesti vanhempaan musiikkiin, Groop kertoo.

Sibelius-Akatemiassa laulun taitellista professuuria pitävälle Monica Groopille viime vuosi oli rankka. Äidin sairaus ja menehtyminen, Akatemian professuuri ja omat konsertit vaativat paljon.

Siksi ensi lukuvuonna hän keskittyy konsertteihin ja matkustamiseen. Syksyllä luvassa on konsertteja esimerkiksi Tukholmassa ja Milanossa sekä Saksan ja Itävallan kaupungeissa.

LUE LISÄÄ TORSTAIN LEHDESTÄ

Elina Ahola

Kerro kaverille
Uutiset
8. syyskuuta
7. syyskuuta
6. syyskuuta
4. syyskuuta
2. syyskuuta
1. syyskuuta
30. elokuuta
29. elokuuta
28. elokuuta
27. elokuuta
26. elokuuta
25. elokuuta
24. elokuuta
23. elokuuta
19. elokuuta
18. elokuuta
16. elokuuta
14. elokuuta
13. elokuuta
12. elokuuta
11. elokuuta
9. elokuuta
8. elokuuta
7. elokuuta
6. elokuuta
3. elokuuta
2. elokuuta
29. heinäkuuta
28. heinäkuuta
27. heinäkuuta
26. heinäkuuta
23. heinäkuuta
22. heinäkuuta
21. heinäkuuta
20. heinäkuuta
19. heinäkuuta
16. heinäkuuta
15. heinäkuuta
14. heinäkuuta
13. heinäkuuta
12. heinäkuuta
10. heinäkuuta
9. heinäkuuta
8. heinäkuuta
Copyright © 2001-2010 Uudenkaupungin Sanomat