Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki
Kalanti-päivä veti kotiseutumuseon pihapiirin täyteen kalantilaishenkisiä ihmisiä.

Kalanti-päivä veti kotiseutumuseon pihapiirin täyteen kalantilaishenkisiä ihmisiä.

Kalanti-päivä museon pihapiirissä toi mieleen menneet

Uudenkaupungin Sanomat 2.8.2010 14:20:09

– Tänä kesänä on aina ollut lämmintä ja aurinkoista. Sade ei ole haitannut, eikä haittaa tänäänkään, juonsi Rauli Rauhala Kalanti-päivän juhlaa sunnuntai-iltana.

Kalanti-päivää vietettiin tänä vuonna 41. kerran, kotiseutumuseon pihapiirissä. Juhlapuhujaa ei tänä vuonna ollut, mutta Kalanti-seuran puheenjohtajan Matti Laakson mukaan 40 vuoden puheputki kantaa tämän vuoden ylikin. Myös Laakso tervehdyssanoissaan pohti kuluvaa kesää ja kotiseutua.

– Tämä kesä tullaan muistamaan lämpimistä keleistä, sateen vähyydestä ja marjasadon niukkuudesta. Esiintyjiä niukkuus ei ole kohdannut, kiitteli hän lähes 70-päistä esiintyjäkaartia.

– Tänään puhuvat lapset Lahden koulun näytelmäkerhon esityksessä ”Kalannin kunnailla”. Ehkä joku heistä tulevaisuudessa pitää juhlapuheen aiheesta kadonneet kotiseudut ja yhdistyvä Eurooppa.

Laakso jatkoi, että käyskentely kotiseutumuseon pihalla voi palauttaa mielen aikaan, jota ei enää ole. Kalanti-päivä ei kuulemma kuitenkaan ole katoamassa tai muuttumassa mihinkään.

– Edelleen juhlimme täällä, emme missään Facebookissa tai Twitterissä, viittasi Laakso sosiaalisen median valtavirtaan.

Tuntemattoman esineen arvoitus

Sisällä kotiseutumuseon päärakennuksessa arvuuteltiin kilpaa Arvaa mikä esine -kilpailun tuntematonta kapistusta.

– Ei se atrain kai ole, vai olisiko, heitti joku ilmoille.

– Veikkaisin luotilankaa, jonka avulla hirsiseinät saatiin suoraksi, arveli Vilho Rokama ja sai kannatusta Juha Nevavuorelta .

Juontaja Rauli Rauhala veisteli esinettä vanhanaikaisen digitelevision kaukosäätimeksi, mutta ei mennyt yksikään edellä mainituista oikein. Kaksi henkilöä tosin oli tiennyt esineen oikean nimen.

– Törmäsin pellolla siihen ja ihmettelin, onko joku pitänyt lammastaan kiinni raudassa. Otin mukaan ja ripustin kuistinnaulaan. Raulan Kauko tuli käymään ja kysyi, mistä olen löytänyt poltinoran, Veikko Pirilä valaisi esineen historiaa.

– Se aikoinaan lämmitettiin kuumaksi ja tehtiin reikiä puuhun. Hätäiselle miehelle se ei ole sopinut, sillä kokeilin ja lämmitin sen saunanpesässä kuusi kertaa, ennen kuin se meni kakkosnelosesta läpi.

Runsaasti esiintyjiä

Kalanti-päivän juhlan avasi Aleksi Hellstén harmonikansoitollaan. Mimmi Virtanen hauskuutti yleisöä pohtimalla Kalannin tuppukylämäisyyttä, ja kuorolaulua kuultiin Ikivihreät-naiskuorolta. Lahden koulun näytelmäkerhon esittämä näytelmä oli nähty myös viime keväänä koulun viimeisessä kevätjuhlassa.

Varsinaisen juhlaohjelman väliajalla nähtiin monenlaisia työnäytöksiä ja tuotteiden näyttelyitä. Moni seurasi kiinnostuneena käsipelillä heinänpaalausta tehneitä Veikko Pirilää, Jukka Puukkia ja Markku Suomelaa .

Lapsia kiinnosti kovasti 4H-kerhon karvakorvat, pienet puput. Myös kasvomaalaukseen oli jononpoikasta. 7-vuotias Viivi Nurkkala sai poskeensa värikkään leppäkertun Johanna Kantoselta .

Ohjelmaan kuului myös Noora Soinisen yksinlaulua Elina Aholan pianosäestyksellä. Tanssiryhmä Virkeät tanssi kansallispuvuissaan, ja runonlausuntaa esitti Heimo Korpi . Lopuksi Kalannin Aikamiehet lauloivat kuorossa, ja juhla huipentui yhdessä laulettuun Varsinaissuomalaisten lauluun.

Elina Ahola

Kerro kaverille
Uutiset
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
1. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
15. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
21. joulukuuta
20. joulukuuta
19. joulukuuta
18. joulukuuta
17. joulukuuta
16. joulukuuta
15. joulukuuta
14. joulukuuta
13. joulukuuta
12. joulukuuta
11. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
7. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat