Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki
Tämän kesän kasvissato jäänee selkeästi viimevuotista huonommaksi. Osan loppukesän sadosta pelastaisivat vielä tasaisen runsaat sateet.

Tämän kesän kasvissato jäänee selkeästi viimevuotista huonommaksi. Osan loppukesän sadosta pelastaisivat vielä tasaisen runsaat sateet.

Kuumuus ja kuivuus verottanut satomääriä

Uudenkaupungin Sanomat 12.8.2010 15:22:54

Loppukesällä on usein mahdollista saada vastapoimittuna sellaisiakin kasviksia, joita ei muina vuodenaikoina ole tarjolla. Kuuma kesä on kuitenkin verottanut osansa kasvisten satomääristä.

Kotimaiset Kasvikset tiedottaa, että kuivuuttakin enemmän monia avomaan kasviksia on koetellut kova kuumuus. Salaatit ja erilaiset kaalit ovat kärsineet kuumuudesta pahimmin. Ahkera sadetus on auttanut, ja toisaalta varastoitavien kasvisten satokausi jatkuu vielä elo-syyskuun ajan.

Jos vettä saadaan tasaisesti ja parhaimmillaan parinkymmenen millin jaksottaisina sateina, kasvikset saavat uutta puhtia ja kasvu jatkuu suotuisasti. Kuivuutta oli pisimpään Itä-Suomen lisäksi lounaisilla ja eteläisillä rannikkoalueilla.

Viime vuotta huonommin

Myös toimitusjohtaja Mika Puotunen Vihannes-Laitilasta vahvistaa, että kuivuus on vaivannut myös paikallisesti.

– Sekä kuivuus että kuumuus ovat vaikuttaneet. Kaikki kasvikset tarvitsevat lämpöä ja kosteutta, joten sopivasti tullut sade edesauttaa, Puotunen selventää.

– Näillä näkymin jäädään selkeästi viime satokauden määristä, jotka olivat hyviä.

Lähiviikkoina sateet saattaisivat pelastaa vielä osan sadosta. Kuitenkin runsaat ukkoskuurot ja -myrskyt tekisivät niille hallaa. Sateista myös pitkälti kiinni se, kuinka paljon ja minkälaatuisia varastokauden kasviksia saadaan.

– Kesällä on selvästi vallinnut kysynnän ja tarjonnan laki, eli tarjonnan puute on voinut heijastua hintoihin. Vihannes-Laitilalle kesä oli kohtuullinen, toimitusjohtaja toteaa.

Suositaan myös harvinaisempia

Elokuussa suosittavia kasveja ovat esimerkiksi juurekset, sipulit ja erilaiset kaalit. Lisäksi harvinaisempina herkkuina elokuuhun kuuluvat muun muassa tuoreet pavut, maissi, jättisipulit, salaattisipuli, roomansalaatti, punasalaatti, lollo rosso ja muut erikoissalaatit.

Esimerkiksi jättisipuli ei kestä varastointia, joten lähellä tuotettuna sitä saa vain elo-syyskuussa. Jättisipuli on mietoa ja makeaa sipulia, jota voi huoletta lisätä salaatteihin ja voileiville.

Lehtikaali ja ruusukaalikin tuottavat satoa, purjokausi on alkamassa ja avomaan kurkkua, lehtiselleriä ja kyssäkaalia saadaan hyvin. Kiinnostus palkokasveihin on lisääntymässä, ja tuoreet pavut ja herneet ovatkin hyviä valkuaisaineiden lähteitä ja monikäyttöisiä ruoanvalmistuksessa.

Elina Ahola

Kerro kaverille
Uutiset
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
1. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
15. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
21. joulukuuta
20. joulukuuta
19. joulukuuta
18. joulukuuta
17. joulukuuta
16. joulukuuta
15. joulukuuta
14. joulukuuta
13. joulukuuta
12. joulukuuta
11. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
7. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat