Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki
Kutsunnat alkoivat Uudessakaupungissa maanantaina.

Kutsunnat alkoivat Uudessakaupungissa maanantaina.

Kutsunnat alkoivat

Uudenkaupungin Sanomat 23.8.2010 14:57:00

Vuonna 1992 syntyneiden asevelvollisten kutsunnat alkoivat eilen Uudessakaupungissa. Palvelukseen nämä nuorukaiset astuvat kuitenkin pääosin vasta vuoden 2012 tammi- tai heinäkuussa.

Varsinais-Suomen Aluetoimisto järjestää kutsunnat Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla. Kutsuntoihin osallistuu vuosittain noin 3 600 asevelvollista. Varsinais-Suomen kutsunnoilla asevelvolliset määrätään palvelukseen pääosin joukko-osastoihin Porin Prikaatiin Säkylään, Tykistöprikaatiin Niinisaloon, Uudenmaanprikaatiin Tammisaareen tai Merivoimien Koulutuskeskukseen Upinniemeen. Uusikaupunkilaisista nuorukaisista valtaosa on viime vuosina määrätty Tykistöprikaatiin ja näin tapahtuu nytkin.

Eilen kutsuntoihin osallistuneet Eetu Koski ja Ville Alppi suuntaisivat kuitenkin mieluummin armeijan harmaisiin Säkylän suuntaan.

– Siellä on moni kaveri jo ollut ja ovat kehuneet paikkaa, perustelivat Koski ja Alppi.

Tammikuun 2012 alokaserään tähtäävät nuoret miehet eivät odota armeija-ajalta mitään suuria.

– Kunhan nyt läpi päästään.

Varusmiespalveluksen fyysisyys ei kuitenkaan urheilua harrastavia nuorukaisia pelota.

Kutsunnat jatkuvat Uudessakaupungissa vielä tänään ja huomenna keskiviikkona on Laitilan ja Pyhärannan nuorukaisten vuoro.

Maija Ala-Jääski

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Uutiset
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
1. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
15. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
21. joulukuuta
20. joulukuuta
19. joulukuuta
18. joulukuuta
17. joulukuuta
16. joulukuuta
15. joulukuuta
14. joulukuuta
13. joulukuuta
12. joulukuuta
11. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
7. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat