Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki
Tämä saalis löytyi viime viikonloppuna Särkisalosta, joka valitettavasti ei kuulu Vakka-Suomen seutukuntaan

Tämä saalis löytyi viime viikonloppuna Särkisalosta, joka valitettavasti ei kuulu Vakka-Suomen seutukuntaan

Sienet odottavat sadetta
sammaleen alla

Hirvikärpäset ovat jo hengissä ja voimissaan

Uudenkaupungin Sanomat 30.8.2010 14:39:06

Ei edes roskasieniä, ei mitään. Jossain sopivassa suonreunassa ehkä yksinäinen pieni valtaus kanttarelleja, mutta muuten ovat Vakka-Suomen metsät tavallisen tyhjiä sienistä.

– Mutta peli ei ole vielä menetetty. Tässä on vielä syksyä jäljellä. Vielä ehtii tulla vaikka millainen sienisato, kommentoi Aimo Kalenius , joka aktiivisuunnistajana liikkuu lähes päivittäin metsässä.

Samanlaiset havainnot on tehnyt myös kasvinviljelyagronomi Soile Hänninen Pro Agria Farmasta.

– Sieni on siitä mielenkiintoinen, ettei se pelkää pimeää. Jos vaan lämmintä ja kosteutta riittää, satokausi jatkuu pitkälle syksyyn, sanoo Hänninen ja kertoo kokemuksesta löytäneensä syömäkelpoisia suppilovahveroita kerran jopa loppiaisena.

Kumpikin toteaa, että hirvikärpäset ovat kyllä saapuneet.

– Kaksi viikkoa sitten oli ensimmäinen lähihavainto, täsmentää Kalenius Kiilopäältä, missä ei hirvikärpäset vaivaa.

Kuivuudesta huolimatta metsämarjasato näyttää olevan kohtuullinen Vakka-Suomessa, vaikka valtakunnallisesti toisin väitetään. Mustikkaa on paikoitellen edelleen runsaasti. Puolukka on kypsymässä ja sen koko vaihtelee paikan kosteuden mukaan. Määrällisesti puolukkaa tullee enemmän kuin mustikkaa.

– Puutarhoissa herukkasato jäi pienemmäksi, mutta oli tosi maukasta. Mikä määrässä menetettiin, sa laadussa voitettiin, arvelee Hänninen.

Roskainen
mustikka

Uudessakaupungissa metsämarjoja ostaa mm. Kalarannan vihannes. Tämän päivän lehti-ilmoituksessa kuulutetaan kypsää puolukkaa ja roskaista mustikkaa.

Kypsän puolukan tajuaa, mutta roskainen mustikka? Mikä vitsi siinä on?

– Se vitsi, että mustikka on nyt tavallaan liian kypsä eli vetinen. Jos se siivotaan puhtaaksi, ämpärin pohjalle jää vain köntti. Mutta kun mustikka pakastetaan roskineen ja siivotaan jäisenä, se on vielä oikein hyvä marja, kerrottiin Kalarannan Vihanneksesta.

Leena Huittinen

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Uutiset
4. helmikuuta
3. helmikuuta
2. helmikuuta
1. helmikuuta
31. tammikuuta
30. tammikuuta
28. tammikuuta
27. tammikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
24. tammikuuta
23. tammikuuta
21. tammikuuta
20. tammikuuta
19. tammikuuta
18. tammikuuta
17. tammikuuta
16. tammikuuta
15. tammikuuta
14. tammikuuta
13. tammikuuta
11. tammikuuta
10. tammikuuta
9. tammikuuta
5. tammikuuta
4. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
31. joulukuuta
28. joulukuuta
27. joulukuuta
24. joulukuuta
23. joulukuuta
22. joulukuuta
21. joulukuuta
20. joulukuuta
19. joulukuuta
18. joulukuuta
17. joulukuuta
16. joulukuuta
15. joulukuuta
14. joulukuuta
13. joulukuuta
12. joulukuuta
11. joulukuuta
10. joulukuuta
8. joulukuuta
7. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat