Päätoimittaja Matti Jussila
Keskiviikko 22. toukokuuta. Nimipäivät: Hemminki, Hemmo
Puukaupassa kysyntää on tällä hetkellä kaikesta muusta paitsi kuusitukista, jota on tullut myrskytuhojen seurauksena tarjolle liikaakin.

Puukaupassa kysyntää on tällä hetkellä kaikesta muusta paitsi kuusitukista, jota on tullut myrskytuhojen seurauksena tarjolle liikaakin.

Kuitupuuta ohjautuu polttoon
alhaisen hinnan takia

Puukauppa käy kaiken muun
paitsi kuusitukin osalta

Uudenkaupungin Sanomat 11.4.2012 09:10:53

Puukauppa on käynyt alkuvuoden vilkkaana.

– Myrskypuu sotki alkuvuodesta markkinoita. Kun tavaraa tuli yhteen pötköön tarjolle paljon, ostojen kanssa oltiin varovaisempia. Normaalileimikoiden kauppa lähes pysähtyi, kertoo toiminnanjohtaja Martti Järvinen Kalannin-Uudenkaupungin metsänhoitoyhdistyksestä.

Myrskytuhoilla oli vaikutus myös puun hintatasoon, joka notkahti vuodenvaihteessa selvästi alaspäin. Järvisen mukaan tukin osalta hintataso on palautunut kohtuulliseksi, mutta kuidun hinta on törkeän alhaalla.

– Alhaisen hinnan vuoksi kuitupuuta ohjautuu polttokäyttöön eikä jalostukseen, mikä kansantalouden kannalta ei tunnu ihan järkevältä. Tosin polttopuun käyttö on lisääntynyt viime vuosina paljon ja puuntarve kasvaa koko ajan, joten siltä kantilta tilanne tuo helpotusta, Järvinen sanoo.

Järvisen mukaan tällä hetkellä kysyntää on kaikesta muusta paitsi kuusitukista. Myrskyissä kaatui isoja kuusia niin paljon, että sitä on ollut tarjolla liikaakin.

– Kuusitukin menekkiä heikentää myös se, että se on herkempi pilaantumaan. Toukat iskevät kuusitukkiin helposti kun taas mänty säilyy huomattavasti paremmin, Järvinen toteaa.

Pystykauppa on Järvisen mukaan nyt lähes pysähdyksissä. Enimmäkseen tehdään tienvarsi- eli hankintakauppaa, jossa metsänomistaja tai metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu hoitaa itse hakkuun sekä kuljetuksen tien varteen.

– Kaikki, mitä tien varteen tulee, menee kaupaksi.

Korjuuolosuhteet eivät tänä talvena ole olleet parhaat mahdolliset, koska syksy oli niin märkä ja paksu lumipeite tuli ennen kuin metsämaa oli kunnolla jäätynyt.

– Kyllä tässä silti on pärjäilty ja pystytty kohtalaisesti pitämään korjuutoimintaa yllä. Meillä on koko kalusto ollut liikkeellä koko ajan ja töitä jatketaan vappuun saakka.

Metsäteollisuuden
ostot kaksinkertaistuivat

Metsäteollisuuden katsauksen mukaan puukaupan hyvä vire jatkui maaliskuussa. Metsäteollisuuden alkuvuoden ostomäärä oli yli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna.

– Metsäteollisuus osti yksityismetsistä maaliskuussa 1,6 miljoonaa kuutiota puuta, mikä oli 50 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Tammi-maaliskuun ostomäärä oli 6,2 miljoonaa kuutiota, kertoo Metsäteollisuus ry:n metsäasiantuntija Anu Islander.

Mänty- ja kuusitukin kantohinta oli Islanderin mukaan maaliskuussa keskimäärin 53–54 euroa kuutiolta ja mänty- ja kuusipikkutukin 23–27 euroa kuutiolta. Koivutukista maksettiin keskimäärin 43 euroa kuutiolta, mänty- ja koivukuidusta 15 euroa ja kuusikuidusta 18 euroa kuutiolta.

Metsäteollisuus uskoo maaliskuussa kasvaneiden viikkokauppamäärien viestivän sitä, että tarjonta on piristymässä ja luvassa on hyvä puukauppakevät.

Merja Halinen

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Uutiset
20. toukokuuta
18. toukokuuta
17. toukokuuta
16. toukokuuta
15. toukokuuta
14. toukokuuta
13. toukokuuta
11. toukokuuta
9. toukokuuta
8. toukokuuta
7. toukokuuta
4. toukokuuta
3. toukokuuta
2. toukokuuta
1. toukokuuta
30. huhtikuuta
29. huhtikuuta
28. huhtikuuta
27. huhtikuuta
26. huhtikuuta
24. huhtikuuta
23. huhtikuuta
22. huhtikuuta
20. huhtikuuta
19. huhtikuuta
18. huhtikuuta
16. huhtikuuta
15. huhtikuuta
14. huhtikuuta
13. huhtikuuta
12. huhtikuuta
11. huhtikuuta
10. huhtikuuta
9. huhtikuuta
8. huhtikuuta
6. huhtikuuta
5. huhtikuuta
4. huhtikuuta
3. huhtikuuta
2. huhtikuuta
28. maaliskuuta
27. maaliskuuta
26. maaliskuuta
25. maaliskuuta
23. maaliskuuta
22. maaliskuuta
Copyright © 2001-2013 Uudenkaupungin Sanomat