Päätoimittaja Matti Jussila
Lauantai 25. toukokuuta. Nimipäivät: Urpo
Tanskaset poikkesivat viikonloppuna Pakkahuoneelle. Munkit ovat entisensä, totesivat Seppo (vas.), Johanna, Merja ja Timo.

Tanskaset poikkesivat viikonloppuna Pakkahuoneelle. Munkit ovat entisensä, totesivat Seppo (vas.), Johanna, Merja ja Timo.

Pakkahuone avautui
lauantaina

Jäätelökelejä odotellaan vielä

Uudenkaupungin Sanomat 23.4.2012 16:00:12

Pakkahuoneen kahvio avautui lauantaina, reilun viikon ”normaalia” aikaisemmin. Uusien pitäjien myötä viime kesäksi sisältä täysin uusittu kahvio pyrkii tulevana kesäkautena vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden toiveisiin.

– Viime kesä oli meille osin opettelua. Hommat toimivat, mutta nyt on asiakkaiden palautteen perusteella viilattua kaikkea entistä paremmaksi, sanoo yrittäjä Janne Laitinen.

Rakennuksen sisällä ei nyt ole remonttia tehty, mutta ulkona on tapahtunut pieniä parannuksia ja lähiaikoina muutoksia tehdään lisää.

– Pakkahuoneen torin reunalta on poistettu hankalia istutuksia ja torin itäreunalle, kaupungin puolelle tulee pikapuoliin oma esiintymislava, jossa iltatorien ja muiden tapahtumien aikaan on ohjelmaa.

Pakkahuoneen kahvion ja Pakkahuoneen Terassin yhteys kiinteytyy. Terassille on jo rakennettu uusi kulku Pakkahuoneen suunnalta ja rakennusten välistä siirretään mm. vuokrapyöräteline muualle.

– Kahviosta saa edelleen suosittuja kevyitä salaatteja. Entistä enemmän niissäkin huomioidaan viime kesän palaute ja erikoisruokavaliot. Terassin puolelle tulee sitten tukevampi menyy niille, jotka haluavat syödä ”raskaammin.”

Terassin puolella on tehty muutenkin isoa remonttia. Laitinen sanoo, että tavoite on saada se auki kukkamessuille toukokuun lopulle.

Kahviorakennuksessa seuraava remonttikohde ovat märkätilat, jotka tarvitsevat täydellisen uudistamisen. Sen myötä kahvio voi tulevaisuudessa avautua entistäkin aikaisemmin.

– Vesiputken kulkevat vintillä täysin suojaamatta ja siksi emme voi keväällä aloittaa ennen kuin on täysin varmaa, että putket eivät jäädy. Kahvion tiloissa voitaisiin kyllä toimia paljonkin aikaisemmin, nyt kun hommat on saatu toimiviksi.

Tulevan kesän suhteen Laitinen odottaa kahvioon vähintään saman verran kävijöitä kuin viime kesäksi, jos luonnonvoimat ovat hiukankin suosiolliset. Terassin asiakasmäärää on tarkoitus kasvattaa selvästi.

Jussi Arola

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Uutiset
25. toukokuuta
24. toukokuuta
22. toukokuuta
20. toukokuuta
18. toukokuuta
17. toukokuuta
16. toukokuuta
15. toukokuuta
14. toukokuuta
13. toukokuuta
11. toukokuuta
9. toukokuuta
8. toukokuuta
7. toukokuuta
4. toukokuuta
3. toukokuuta
2. toukokuuta
1. toukokuuta
30. huhtikuuta
29. huhtikuuta
28. huhtikuuta
27. huhtikuuta
26. huhtikuuta
24. huhtikuuta
23. huhtikuuta
22. huhtikuuta
20. huhtikuuta
19. huhtikuuta
18. huhtikuuta
16. huhtikuuta
15. huhtikuuta
14. huhtikuuta
13. huhtikuuta
12. huhtikuuta
11. huhtikuuta
10. huhtikuuta
9. huhtikuuta
8. huhtikuuta
6. huhtikuuta
5. huhtikuuta
4. huhtikuuta
3. huhtikuuta
2. huhtikuuta
28. maaliskuuta
27. maaliskuuta
26. maaliskuuta
25. maaliskuuta
Copyright © 2001-2013 Uudenkaupungin Sanomat