Pentti Siivonen (oik.) komeassa rohdinpellavapaidassaan näyttää Teuvo Jokilan kanssa museovieraille mallia vanhan ajan päreiden teosta. Työkaluna kaksikolla on miesvoimainen pärehöylä 1800-luvun puolivälistä.
Antiikin ystävät haukkovat henkeään
Mattilan talonpoikaismuseon aarteiden keskellä
Avoimet ovet
vielä sunnuntaihin saakka
Uudenkaupungin Sanomat 14.7.2010 14:02:43
– Mykistyttävää. Kuinka tämä voi olla edes mahdollista, että yksityiset ihmiset ovat saaneet hankittua näin valtavan paljon vanhoja, hienoja tavaroita. Ja myös nämä rakennukset ja miljöö ovat upeita. Kokonaisuus on aivan mahtava, kiittelivät Mattilan talonpoikaismuseossa ensimmäistä kertaa vierailleet Elisabeth Uschanov ja Juhani Vuorio tiistaina melkein henkeään haukkoen.
Turkulainen pariskunta lähti tutustumaan talonpoikaismuseoon lehtijutun innoittamana, vaikka he joutuivatkin tekemään pienen koukkauksen mökkimatkalla Taivassaloon.
– Kannatti tulla. On todella kunnioitettavaa, että yksityiset ihmiset jaksavat vaalia vanhaa perinnettä näin hienolla tavalla. Avoimet ovet ovat myös loistava juttu. Kyllä tänne voisi hyvin pientä pääsymaksuakin periä, totesi sukututkijana työskentelevä Uschanov.
Hinnerjoelta tulleet Ulla ja Matti Salko ovat puolestaan vierailleet museotilalla jo useana kesänä.
– Paikka on niin uskomaton, että tänne haluaa tulla aina uudestaan. Antiikki kiinnostaa meitä, sillä asumme vanhassa, vuonna 1865 rakennetussa maalaistalossa. Olemme sisustaneet taloa sen ajan huonekaluilla ja keränneet myös astioita sekä sisustustavaroita tuolta ajalta.
Salkot ihastelevat Mattilan museotilalla, paitsi uskomattoman monipuolista eri kokoelmien määrää, myös sitä, että kaikki on laitettu erittäin kauniisti esille.
Ainutlaatuisia
keräilyaarteita
Kalantilaisten Anne ja Pentti Siivosen Tammiston kylään perustamassa ja ylläpitämässä museossa on alkuviikon ajan kiertänyt iso joukko muitakin antiikin ystäviä. Haltioituneita kommentteja kuuli joka puolelta, eikä ihme, sillä koko paikka on harvinainen helmi.
Vanhaan, hienosti alkuperäiseen asuunsa kunnostettuun päärakennukseen sekä aittoihin, luhteihin ja riihiin on koottu Siivosten vuosikymmenien aikana hankkimia ainutlaatuisia keräilyaarteita. Museosta löytyy mm. Suomen ja jopa Pohjoismaiden suurin kupariesinekokoelma. Myös juustomuotti- ja valaisinkokoelmat ovat huikeita runsaudessaan.
– Tuolla näkyi olevan hieno, vanhan ajan yrttimaakin, hihkaisi yksi vieraista ihastuneena.
Pärenäytöksiä
myös loppuviikolla
Tämä on kuudes kesä, kun Siivoset pitävät museotilallaan avoimien ovien viikkoa. Kuluvalla viikolla vierailla on ollut, ja on vielä loppuviikon ajan, mahdollisuus tutustua kaiken muun ohella vanhaan pärehöylään. Työnäytöksissä tilan isäntä Pentti Siivonen ja kalantilainen Teuvo Jokila höyläävät päreitä vanhalla miesvoimaisella pärehöylällä.
– Olen ostanut tämän huutokaupasta Naantalista kymmenisen vuotta sitten. Todennäköisesti höylä on 1800-luvun puolenvälin paikkeilta, kertoi Siivonen.
Tiistaina kaksikko höyläsi päreitä hiki hatussa, sillä kiinnostuneita riitti televisio- ja radiotoimittajia myöten. Pärekasa hupeni silti nopeasti. Moni lähti kotiin päre kainalossa.
– Katsojat halusivat päreitä muistoksi ja useimmat pyysivät vielä nimikirjoituksenkin niihin, naureskeli Jokila.
Kalannissa, Tammiston kylässä sijaitseva museotila on sunnuntaihin 18.7. saakka avoinna kello 12-18.
Merja Halinen