Iiro Rantala New Trio viihdytti lauantai-iltana Työväentalolla. Yhtyeen kokoonpano sisälsi pianisti Iiro Rantalan lisäksi sähkökitaristi Marzi Nymanin ja beatboxari Felix Zengerin.
Ilmiömäinen jazztrio Työväentalolla
Iiro Rantala New Trio esiintyi Crusell-viikon päätöskaronkassa
Uudenkaupungin Sanomat 2.8.2010 15:27:13
Vaikka tämän vuoden jo päättyneellä Crusell-viikolla nähtiin paljon kansainvälisiä, menestynyttä uraa luoneita taiteilijoita ja suorastaan upeita konsertteja, ei lauantainen päätöskaronkka ainakaan yhtään huonommaksi jäänyt.
Lopettamassa oleva Iiro Rantala New Trio viihdytti Työväentalon yleisöä virtuoositeetilla ja improvisaatiolla.
Mielenkiintoisen kokoonpanon jazztrio svengasi viihdyttävässä show:ssa, jossa soittajien persoonallisuus oli merkittävässä roolissa. Puolisen tuntia kestäneestä ensimmäisestä kappaleesta lähtien kuultiin potpurimaisia yhdistelmiä eri tyylilajeista.
Reilu parisen tuntia kestänyt ohjelmisto huokui monipuolisuutta ja taitoa, jota ei kunnolla pystyisi tuhansillakaan sanoilla kuvaamaan.
Ei tavallinen kokoonpano
Trion soitinvalinnat herättivät huomiota. Harvoin jazzia soitetaan piano-beatbox-sähkökitara -kokoonpanolla. Erikoisuudesta huolimatta trio toimi äärettömän hyvin yhteen.
Pianisti Iiro Rantala on tietysti legenda jo eläessään, mutta nuoret taitajat, beatboxari Felix Zenger ja kitaristi Marzi Nyman olivat hekin ilmiömäisiä.
Ei myöskään hauskuutta tai päästä keksittyjä tarinoita puuttunut Rantalan välispiikeistä. Kappaleet sidottiin mitä kummallisimmilla tarinoilla B. H. Crusellin tuotantoon ja elämänvaiheisiin. Vaikeuksia vaan oli kuulemma ollut löytää valmiita sovituksia trion erikoiselle kokoonpanolle.
Rantala valaisi myös soittamisen lomassa heränneitä ajatuksiaan.
– Muistelin pianotunteja Käpylän musiikkiopistossa ja ensimmäisen opettajani neuvoja ennen tulossa ollutta kevätmatineaa. Opettajani sanoi, että lavalla soittaessa ei saisi laulaa, polkea jalkaa eikä heilua mitään ylimääräistä. Hyvin on tainnut ohjeet painua mieleen, nauruutti Rantala, jota ei tosiaan heinäseipääksi ainakaan voi nimittää.
Taustaa Uudestakaupungista
Kahdelta kolmesta soittajasta löytyi uusikaupunkilaisia juuria.
– Kitaristiltamme löytyy ainakin yksi sukulainen Uudestakaupungista ja Felixiltä enemmänkin juuria. Mutta keskenään he eivät kyllä ole sukua, korjasi Rantala pikaisesti.
Felix Zenger omisti beatbox-soolonsa 91-vuotiaalle isoäidilleen, joka oli neljän vuoden odottamisen jälkeen päässyt paikalle kuuntelemaan lapsenlapsensa esiintymistä.
Zenger on kertonut hallitsevansa noin tuhat erilaista ääntä. Soolosetinkin aikana kuultiin varmasti satoja, hiekkaputkesta beatkompin kautta kauttimien jumputukseen.
Konsertin loppupuolella kuultiin myös lyhyet ja ytimekkäät beatbox-soolot pianisti Rantalalta ja kitaristi Nymanilta. He ovat kuulemma ainoat venäläisen koulukunnat elossa olevat beatboxarit. Eipä voi ainakaan verrata keneenkään.
Elina Ahola