Tiivistahtinen West Coast Golf Tour -kiertue kattaa viisi kisaa, viidellä eri kentällä, viiden päivän aikana.
Tiivis paketti golfia
länsirannikolla
Uudenkaupungin Sanomat 30.7 2010 00:00:07
Tiistaina starttasi Uudenkaupungin golfkentällä West Coast Golf Tour -niminen länsirannikon golfkilpailukiertue. Tourin idea on viidessä päivässä kilpailla viheriöiden herruudesta viidellä eri kentällä. Uudenkaupungin lisäksi kiertueeseen kuuluu kisa Rauman, Nakkilan, Yyterin ja Porin Kalafornian golfkentillä.
Kiertue on kymmenen vuoden ajan vahvistanut asemaansa kotimaisen golfmatkailun ja harrastetapahtumien joukossa. Osallistujamäärä tänä vuonna oli vajaat 90, mutta eri seuroja oli edustettuna peräti 21. Kiertue on suunnattu golfharrastajille laidasta laitaan, joten sarjat antavat haastetta sekä kilpatasoisille että lähes aloitteleville pelaajille.
Suurin osa kilpailijoista osallistuu jokaiseen viiteen kisaan, mutta Uudessakaupungissakin joukossa oli paikallisia, jotka kiersivät vain vasta toista kautta käytössä olevan 18-reikäisen kentän. Yksi heistä oli uusikaupunkilainen Markku Leino .
– Golfia olen harrastanut vuodesta 1997 lähtien. Uudessakaupungissa on erittäin hyvä kenttä. Uusi laajennusosa tuo vaihtelua ja haastetta, koska se ei ole niin tasainen, Leino arvioi.
Tourin jokaiseen kisaan aikoi osallistua porilainen Maarit Lepomäki . Olympialaisiin kahdesti osallistunut skeet-ammunnan kolminkertainen Euroopan mestari on viettänyt aikaa golfin parissa nyt kolmisen vuotta.
– Ensimmäistä kertaa olen nyt sekä tourilla että Uudenkaupungin golfkentällä. Uteliaisuudesta lähdin mukaan ja katsotaan väylä kerrallaan, mitä tästä tulee, pohti Lepomäki.
– Tämähän on oiva tapa lomaviikon viettoon.
Paikallinen menestys kohtuullista
Uudenkaupungin golfklubin seuratoimintapäällikön Sakari Honkasalon mukaan paikallista menestystä saavutettiin joka sarjassa kohtuullisesti.
– Pehmeässä, niin sanotussa pistebogey-sarjassa Pirjo Kylä-Kaila Uudestakaupungista sijoittui toiseksi ja Jaakko Raula Laitilasta viidenneksi. ”Klubipelaajille” suunnatussa tasoituksellisessa lyöntipelisarjassa Sinikka Kupiainen oli kahdeksas ja Seppo Pieniniemi yhdeksäs, molemmat Uudestakaupungista. Laitilan Teuvo Lahtonen mahtui vielä kymmenen parhaan joukkoon, Honkasalo iloitsee.
Tasoitukseton scratch-sarja pelattiin kentän takatiiltä, mikä osoittautui erittäin haastavaksi. Hyvistä olosuhteista ja kentän hyvästä kunnosta huolimatta takatiin vaikutus puri. Siksi hyviäkin tuloskortteja rasitti yhden tai muutaman reiän isolukuinen tulos. Paikallisia puolusti kärkipäässä Laitilan Toni Lahdenpää sekä Rauno Hietamäki ja Masi Hyvönen Uudestakaupungista.
– Järjestelyt meillä sujuivat erinomaisesti. Tietysti uusiakin ideoita tapahtuman kehittämiseksi syntyi, Honkasalo kertoi.
Sarjojen kymmenen parasta:
Scratch: 1. Jokinen Ilkka, PGK 81, 2. Takamäki Marko K., EPG 81, 3. Lahdenpää Toni, RG 82, 4. Nikkilä Jarkko, EPG 83, 5. Hietamäki Rauno, UGK 83, 6. Jaatinen Juha, EeG 85, 7. Hyvänen Masi, UGK 86, 8. Riikonen Ilkka, KGM 87, 9. Kokko Ari, NaG 87, 10. Nurmi Esa, NaG 87.
Tasoituksellinen lyöntipeli: 1. Keskitalo Kari, KGV 65, 2. Kiviaho Tuija, PGK 69, 3. Ravantti Eemil, NaG 70, 4. Huotari Hannu, PirG 71, 5. Tarvainen Jarmo, LPG 72, 6. Temonen Eero, ReG 73, 7. Nurmi Susanna, NaG 74, 8. Kupiainen Sinikka, UGK 74, 9. Pieniniemi Seppo, UGK 75, 10. Lahtonen Teuvo, UGK 75.
Pistebogey tasoituksin: 1. Mäkelä Risto, AGN 37, 2. Kylä-Kaila Pirjo, UGK 33, 3. Mulari Hannele, YG 33, 4. Keskitalo Mauri, PGK 33, 5. Raula Jaakko, UGK 31, 6. Aaltonen Olli, SaG 31, 7. Lepomäki Maarit, PGK 30, 8. Leppänen Tuula, PGC 29, 9. Rinne Annika 29, 10. Aaltonen Ulla, SaG 28.
Elina Ahola