Päätoimittaja Matti Jussila
Maanantai 06. helmikuuta. Nimipäivät: Terhi, Tiia, Teija, Tea, Terhikki

Jussi Kumpumäki hakee luokkavoittoa Suomen MM-rallista

Uudenkaupungin Sanomat 27.7.2010 00:00:30
(Päivitetty 29.7.2010 10:39:05)

Uusikaupunkilainen Jussi Kumpumäki on ajanut varsin pirteästi tämän kauden Ralli SM -sarjassa, jossa hän on viidentenä. SM-kausi jatkuu elokuun lopussa, mutta kohta rallimaailman katseet siirtyvät Jyväskylään.

Suomen MM-osakilpailu alkaa torstaina yleisöerikoiskokeella ja 60. kertaa ajettava juhlakilpailu päättyy lauantai-iltana. Nelivetoisten ralliautojen takana omista sarjapisteistä kilpailevat etuvetoisten Ford Fiesta -kilpureiden kuljettajat.

Ford Fiesta R2 -ralliautolla kilpaileva Kumpumäki ja paimiolainen kartanlukija Jani Laaksonen saavat vastaansa omaan luokkaansa 13 kilpakumppania, jotka ajavat vastaavalla kalustolla ja kisaavat tärkeistä sarjapisteistä.

– Pelissä on samalla Suomen Fiesta -merkkiluokan pisteet sekä kansainvälisen sarjan pisteet. Tavoitteena on saavuttaa täysi pistepotti, Kumpumäki suunnittelee.

– Lopputulosten lisäksi meidän luokassa pisteitä saa jokaisen erikoiskokeen voittamisesta, joten koko ajan täytyisi mennä muita kovempaa. Viime vuonna jäin Jyväskylässä niukasti toiseksi teknisten

murheiden hidastamana.

– Vastassani on seitsemän suomalaista sekä kuusi ulkomaalaista kilpailijaa. Uskoisin, että meillä on sen verran kokemusta näistä teistä, että suurimmat pisteet jäävät Suomeen. Kovinta vastusta odotan tiimikaveri Atte Alaselta, Kumpumäki myöntää.

Hyvät testit takana

Kahden vuoden takainen Nuorten luokan SM-hopeamitalisti Kumpumäki voi lähteä varsin luottavaisena kauden pääkilpailuunsa, kun MM-rallia varten ajetut ennakkotestit sujuivat hyvin.

– Valmistautuminen on sujunut hienosti, mutta kovasti tiimillämme on ollut töitä, kun autoja on rakennettu myös muille kuljettajille, kertoo Kumpumäki.

– Ajoin 80 kilometriä soratestiä sellaisilla säädöillä, joilla MM-rallissa ajetaan. Autossamme on nyt mukana kaksi vararengasta ja auto on säädetty korkeammaksi, 10 milliä keulasta ja viisi milliä takaa.

– Päätarkoituksenani on päästä näyttämään vauhtiani Fordin rallitoimintaa pyörittävälle M-Sportille. Hyvät näytöt tietenkin auttaisivat, kun suunnittelemme ralliuraani eteenpäin, Kumpumäki päätti.

Keskustelu jutusta
Kerro kaverille
Urheilu
1. helmikuuta
26. tammikuuta
25. tammikuuta
23. tammikuuta
20. tammikuuta
14. tammikuuta
12. tammikuuta
11. tammikuuta
8. tammikuuta
7. tammikuuta
5. tammikuuta
3. tammikuuta
2. tammikuuta
30. joulukuuta
28. joulukuuta
24. joulukuuta
21. joulukuuta
20. joulukuuta
19. joulukuuta
13. joulukuuta
12. joulukuuta
9. joulukuuta
7. joulukuuta
6. joulukuuta
Copyright © 2001-2012 Uudenkaupungin Sanomat