30 vuotta sitten
Täpötäysi kirkollinen Kalannin seurakuntalaisia siirtyi sunnuntaina kirkkomaalle viettämään hautausmaajuhlaa, jossa veisattiin virsiä ja kuunneltiin sairaalaemäntä Aila Juseliuksen puhetta. Suntio Tuure Sacklen luki vuoden aikana poisnukkuneiden nimet.
Uudenkaupungin Sanomat 4.9.2010 00:00:24
50 vuotta sitten
Meille soitettiin huolestuneina siitä, että Uusikaupunki jää ensi talvena ilman yleistä saunaa. Kaupungissa on tosin eräitä tilaussaunoja, mutta myös yleistä saunaa tarvitaan. Kaupungin taholta toivotaan toimenpiteitä asiassa, ja eräänä keinona on ehkä entisen lihantarkastamon kunnostaminen saunaksi.
Omenavarkaat oikeuden eteen Laitilassa. Omenoiden kypsyminen on saanut liikkeelle jokavuotiset omenavarkaat. Niinpä Laitilassa viime keskiviikkoiltana n. klo 22 yllätettiin varkaat itse teossa eräässä Nuorisoseurantalon lähellä olevassa puutarhassa. Tällöin omistajan onnistui pidättää yksi varkaista, kahden päästessä karkuun. Karkuun päässeetkin ovat tiedossa ja joutuu koko porukka syytteeseen oikeudessa. Omenavarkaat ovat 18-20-vuotiaita ja kotoisin Koveron kulmilta.
Eilisillalla Vakka-Suomessa liikkunut ukkonen iski kello 19.30 aikaan Kalannin Santtion kylässä Rauhalan tilan vanhaan päärakennukseen, josta se kulki lähellä olevaan uuteen päärakennukseen. Täällä salama rikkoi ikkunoita, heitteli huonekaluja ja esineitä mennen lopuksi rakennuksen nurkasta ulos pirstoen seinää. Talossa syttyivät tapetit palamaan. Paikalle hälytettiin Kalannin VPK ja Uudenkaupungin palokunta, joiden tehtävä jäi kuitenkin vähäiseksi, sillä palo saatiin talonväen ja kyläläisten toimesta nopeasti sammutetuksi. Vahingot eivät kohonneet kovinkaan suuriksi.
Aluksen kuljettajakirjan saamista varten voivat tällaista pätevyyttä tarvitsevat y.m. harrastajat nyt opiskella merenkulkuoppia kirjeellisesti Kansanvalistusseuran Kirjeopistossa os. Helsinki, Museokatu 18. Pyytäkää ilmaiset esittelyt!