Uudenkaupungin seurakunnassa on parhaillaan meneillään piispantarkastus. Piispan tarkastuksen kohteina ovat perinteisesti sekä seurakunnan toiminta että sen hallinto ja talous. Paljon tietoa tarkastusta varten on paperilla, mutta piispa Kaarlo Kalliala on tavannut tarkastuksen yhteydessä myös seurakunnan työntekijöitä ja luottamushenkilöitä. Lisäksi hän on tavannut ja tapaa seurueineen seurakuntalaisia, sillä ohjelmassa on vierailu autotehtaalla, Vahteruksessa, Uudenkaupungin psykiatrisessa sairaalassa, eläkeläisten Torstaipysäkissä ja kaupungin johdon ja luottamushenkilöiden luona.
Piispantarkastus päättyy sunnuntaina Uudenkaupungin kirkossa piispan messuun, jonka jälkeen kirkossa kuullaan tarkastuksen loppupuheenvuoro. Siinä saadaan piispan ja hänen avustajiensa arvio seurakunnan toiminnan ja talouden tilasta. Tällaiset tarkastukset ovat tietenkin tärkeitä ja tarpeellisia. On hyvä, että joskus myös ulkopuolinen asiantunteva taho arvioi, miten on toimittu.
Uusikaupunkilaisilla itsellään on mahdollisuus arvioida seurakuntansa toimintaa ja taloutta puolestaan seurakuntavaaleissa, jotka käynnistyvät ennakkoäänestyksen merkeissä heti maanantaina. Varsinainen vaalipäivä on on isänpäivä 9. marraskuuta.
Ehdokkaita vaaleissa on neljällä listalla kaikkiaan 79, joten valinnanvaraa pitäisi löytyä kaikille. Nyt kirkkovaltuustoon valittavat luottamushenkilöt käyttävät tärkeää päätösvaltaa seuraavien neljän vuoden ajan. Nyt tarvitaan vaalien tunnuksen mukaisesti uskoa hyvän tekemiseen.
Päätoimittaja Matti Jussila