Turun telakalla vietettiin perjantaina historiallista hetkeä, kun komea risteilyalus Mein Schiff 4 laskettiin veteen. Historiallisen tapahtumasta teki se, että kyseessä oli uuden telakkayhtiön Meyer Turku Oy:n ensimmäinen vesillelasku. Myös miehet rakennusaltaan venttiilien avaamisessa olivat osittain uusia.
Nyt veteen lasketun Mein Schiff 4 -aluksen tuotanto käynnistyi toukokuussa 2013 ja se luovutetaan tilaajalleen ensi keväänä. Laivan rakentaminen on täysin aikataulussa, tarkalleen jopa noin viikon etuajassa. Sekin kertoo osaltaan turkulaisesta ja varsinaissuomalaisesta laivanrakennuksen osaamisesta.
Kyseessä on komea ja upea alus. Risteilijällä on pituutta vajaat 300 metriä ja leveyttä noin 36 metriä. Siinä on 1250 hyttiä ja se tarjoaa vuodepaikan 2500 matkustajalle. Henkilökuntaa on noin tuhat. Erityistä huomiota risteilijän suunnittelussa on kiinnitetty ympäristöystävällisyyteen ja energiatehokkuuteen. Nekin suomalaisen laivanrakennuksen valttikortteja.
Alus antaa Turun telakalla työtä noin 5000 henkilötyövuotta ja työllistää merkittävästi suomalaista meriteollisuusverkostoa. Tuohon verkostoon kuuluu myös vakkasuomalaisia yrityksiä. Kun telakalla aloitetaan risteilijäsarjan seuraavan aluksen rakentaminen ensi kuussa ja sitä seuraavan ensi syksynä, on työtä tiedossa telakalle ja meriteollisuusverkoston yrityksille merkittävän paljon. Yhteensä peräti 15 000 henkilötyövuotta. Se heijastuu myönteisesti koko maakuntaan, toivottavasti ja varmasti myös Vakka-Suomeen.