
Poliisi on kirjannut alkuvuoden aikana Lounais-Suomessa 258 vapaa-ajan asuntoon kohdistunutta varkautta. Tässä on kasvua viime vuodesta lähes 50%. Mökkimurrot ovat lisääntyneet erityisesti Uudenkaupungin, Kankaanpään ja Salon poliisiasemien alueilla. Tammi- syyskuun välisenä aikana Uudenkaupungin poliisiasemalla on kirjattu ylös 19 vapaa-ajan asuntoon kohdistunutta murtoa.
– Kesän taituttua syksyyn ja mökkimatkojen harventuessa on taas odotettavissa rikollisten aktivoitumista, sillä vapaa-ajan asuntojen korkea varustetaso tekee niistä yhä houkuttelevampia kohteita. Talven tullen mökeiltä kannattaakin viedä arvotavara itse pois, eikä jättää sitä voroille, muistutti Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö Tapio Huttunen.
Toinen varkaiden suosima kohde Uudessakaupungissa ja muissa rannikkokunnissa ovat perämoottorit. Tyypillisesti perämoottori viedään laiturissa olevasta veneestä ja usein samalla alueella viedään moottori useammasta veneestä kerrallaan. Perämoottorivarkaiden suosiossa ovat erityisesti 40 – 50 hevosvoimaiset, uudehkot perämoottori, joita pystyy vielä miesvoimin käsittelemään.