Useimpien marjojen satokausi loppuu, kun ensipakkanen pilaa marjat. Eräiden makua halla kuitenkin vain parantaa. Säänkestävälle poimijalle syksyn sadonkorjuukausi kestää aina lumentuloon saakka.
Kotipihan pihlajaa ja suolla kasvavaa karpaloa yhdistävät erittäin happamat marjat. Karpaloissa on runsaasti omena- ja sitruunahappoja, pihlajanmarjoissa puolestaan erityisesti sorbiinihappoa.
Hapoilla on tärkeä tehtävä: ne estävät marjaa pilaantumasta. Happamuus karkottaa mikrobeja ja pitää marjat hyvinä pidempään pakkasista huolimatta.
Toki änkyrä maku karkottaa myös osan marjoja syövistä eläimistä. Esimerkiksi märehtijät eivät voi syödä suuria määriä hapanta ruokaa, sillä se sekoittaa niiden monimutkaisen vatsan herkän tasapainon.
Eivätpä pihlaja ja karpalo märehtijöitä haluakaan houkuttaa, vaan tilhiä ja muita lintuja. Lintujen vatsa ei vähästä hätkähdä, ja marjojen maku on niille suloisen yhdentekevä. Linnuilla on nimittäin surkea makuaisti, ja nehän joka tapauksessa nielevät marjat kokonaisina.
Marjanpoimijat tietävät, että niin pihlajan kuin karpalonkin happamuus taittuu ensipakkasten myötä ja marjoista tulee makeampia. Jäätyminen ja jälleen sulaminen muuttaa marjojen kemiaa. Se pilkkoo osan hapoista, ja rikkoo suurempia molekyylejä yksinkertaisiksi sokereiksi, jotka meidän suussamme maistuvat makeilta. Tehtävän voi jättää luonnon hoidettavaksi, mutta saman asian ajaa aikaisin poimittujen marjojen pakastaminen.
Pihlajanmarjoille voi pakastuva ja jälleen lämpenevä ilma tehdä kummia. Marjoihin voi pesiytyä samansukuinen hiivasieni, joita alkoholiteollisuudessakin käytetään. Hiiva syö marjan sokereita ja tuottaa jätteenään alkoholia. Marjan sisus muuttuu eräänlaiseksi luonnon omaksi viiniksi.
Tarinat pihlajanmarjoja syömällä humaltuvista tilhistä eivät siis ole tuulesta temmattuja. Tilhellä on apunaan todellinen teräsmaksa, jota ihmislajiin kuuluvat alkoholin suurkuluttajat voivat vain kadehtia. Se pilkkoo alkoholia kymmenisen kertaa tehokkaammin kuin ihmisen maksa.
Tilhen huppeli kestäneekin vain muutaman minuutin, minkä jälkeen lintu jatkaa matkaa korkeintaan lievästi krapulaisena.
Maija Karala
Juttu löytyy kokonaisuudessaan 30.10.2014 julkaistusta lehdestä