”Viimeisenä polun päässä
häämöttää kotiovi
ei käsin tehty,
ikuinen rakennus ikuisuuden rakentajalta
talo jonka valo
kietoo tulijan turvaan,
sanoo
Minä olen sinut nimeltä kutsunut
sinä olet minun.”
Kaikella on määräaikansa. Nyt on aika ajatella ennen meitä tästä ajasta lähteneitä. Kirkoissamme rukoillaan ja kaivataan; viime pyhäinpäivän jälkeen keskuudestamme otettujen läheistemme nimet luetaan ja kynttilät sytytetään. Monen suru on vielä tuore kuin polttava kipu.
Muistaminen ja muisteleminen voi silti merkitä sitä, että yhteys ei lopullisesti katkea. Kannat läheistäsi yhä mukanasi. Ehkä se joskus oli toisinkin päin: hän kantoi sinua eteenpäin kappaleen matkaa.
Jokainen kuitenkin elää oman elämänsä itse. Periaatteessa itse kukin myös kantaa vastuun tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Samoin on sanan mukaisesti niin, että kukaan meistä ei ole pyhä itsestään, paha pikemminkin.
Hyvä elämä toteutuu – jos ylipäätään on toteutuakseen – arjessa, sen jakamisessa toisten kanssa. Joku minua viisaampi on sanonut pyhiksi sellaisia ihmisiä, joiden seurassa on helpompi uskoa ja luottaa Taivaan Isään. Näin siksi, että he eivät ole estämässä todellisen valon leviämistä pimeytemme keskelle. Kaiken kukkuraksi he kanssakansalaisen huomioon ottamalla ovat viemässä eteenpäin niin absurdia ajatusta kuin Jumalan valtakunnan edes osittainen toteutuminen täällä maan päällä.
Pyhäinpäivän viettoa on toki monenlaista. Halloweeniakin. Katolisessa Puolassa vietetään Kaikkien pyhien päivää perhekunnittain. Hautausmaalle, messuun, kotiin. Kaikki läheiset yhdessä. Muistamaan ja muistelemaan rukouksin, kukkasin, kynttilöin, kirkossa käyden, perhepiirissä aterioiden. Avainsana on yhdessä. Siis yhteyttä yli rajojen, mitä ikinä ne ovatkaan. Ja yhteyttä niiden kesken, joiden kanssa jaetaan niin arki kuin pyhä.
Olisiko meillä jotain opittavaa tästä? Myös aikana, jona muistetaan ja muistellaan.
Pyhäinpäivänä sytyttämäsi kynttilä kuvaa yhteyttä yli rajan. Yhteyttä läheiseen, joka on sinulta otettu pois. Voisiko kynttiläsi lepattava liekki valaista tietä kohti niitä ihmisiä, jotka vielä toistaiseksi jakavat ajallisen matkantekosi? Ja auttaa muistamaan heitä heti huomenna, ellei peräti jo pyhäinpäivänä.
Esko Halivaara
Kappalainen