
Tuula ja Erkki Mikolan vapaa-ajan asunnolla on nyt tyhjää rantaa enemmän kuin koskaan ennen. Keväällä veteen laskettu venekin köllöttelee rantahietikolla.
– Kun makeanveden altaalla veden korkeuserot ovat muutenkin näin suuret, niin mitä tapahtuisi, jos altaan pinta todella laskettaisiin lupamääräysten mukaiselle tasolle? Meillä ainakin olisi kallis rantatontti ilman rantaa, pohti Tuula Mikola.
Mikoloiden huolen jakavat muutkin makeanveden altaan ranta-asukkaat.
– Kun vesi on näin alhaalla, on esimerkiksi veneily todella hankalaa ja monin paikoin jopa mahdotonta. Kivikkoisille rannoille ei nyt ole mitään asiaa. Jos altaan pintaan lasketaan se lupamääräysten edellyttämät reilut 10 senttiä, niin eihän veneellä pääsisi enää mihinkään, totesi Mikoloiden naapurissa asuva Harri Soisalo.
Ranta-asukkaita ja mökkiläisiä kismittää se, että altaasta puhutaan vain raakavesilähteenä.
– Uudenkaupungin Vesi on teettänyt omat selvityksensä altaan pinnan laskun vaikutuksista vedenottoon, mutta meidän mielestämme tarpeen olisi selvittää myös muut ympäristövaikutukset.