
UJK jatkaa puhtaalla pelillä jääkiekon kolmosdivarissa lohkonsa kärjessä. Lauantaina paikalliskamppailussa Laitilan Jyske antoi hyvän vastuksen, mutta joutui lähes 450 katsojan edessä lopulta nöyrtymään lukemin 6–4, erät 3–2, 2–1, 1–1.
Viime kaudella Laitilan Jyske oli ylikäymätön este UJK:n edustusjoukkueelle, sillä kolmesta kohtaamisesta Jyske vei kaksi, yksi päättyi tasan. Nyt voimasuhteet ovat muuttuneet, ainakin ensimmäisen kohtaamisen perusteella.
UJK aloitti terävästi, Joonas Kantola iski seitsemännellä minuutilla kaksi kertaa seitsemäntoista sekunnin välein ja ennen erän puoliväliä Miro Aarras taituroi UJK:n jo 3–0-johtoon.