Kustavilaiset isolla innolla kirjamessuille

0

Kustavissa suunnitellaan jo innolla ensi syksyn Turun Kirjamessuja, joiden toinen kotimainen teemakunta Kustavi on. Viime torstaina kunnantalolle kertyi pari kymmentä asiasta kiinnostunutta ja innostunutta kustavilaista.

Turun Kirjamessuilla on viime vuosina ollut sekä kotimainen että kansainvälinen teema. Ensi vuonna kotimaisena teemana on Kustavin ohella Saamenmaa ja ulkomaisena Ruotsi. Kotimaisina teemakuntina ovat aiemmin olleet muun muassa Rauma, Laitila ja viimeksi Sastamala.

Kustavilla on ensi syksyn kirjamessuilla käytössään oma iso osasto ja yhteinen esiintymislava Saamenmaan kanssa. Kirjamessut nähdään Kustavissa mainiona mahdollisuutena markkinoida sekä kuntaa että paikallista elinkeinoelämää. Ja sellainen mahdollisuus Kirjamessut todella on. Messuilla käy kolmen päivän aikana noin 24 000 ihmistä ja näytteilleasettajia on 250-300. Kustavi panostaa messuihin selvää rahaa noin 35 000 euroa ja sen lisäksi yhteistyökumppaneiden tukea, hankerahoja ja mahtavan määrän talkootyötä. Se pyrkii saamaan messujen avulla entistä paremman yhteyden myös kesäasukkaisiinsa ja vahvistamaan sitä kautta paikallista palvelutarjontaa sekä saamaan julkisuutta myös valtakunnallisessa mediassa.

Kustavilla on vahvat valtit messuille menemiseen. Vahvimmat niistä ovat kirjallinen perinne ja merellisyys. Kustavin kirjallisuusviikollahan on jo vakiintunut asema, sillä se järjestetään ensi vuonna 17. kerran. Kustavilaisille voikin hyvin perustein toivottaa onnea ja menestystä messuille.