Seurakuntavaalien äänestysvilkkaus parani Uudessakaupungissa jonkin verran viime vaaleista. Äänestysprosentiksi muodostui nyt 21,4, kun se neljä vuotta sitten oli 19,7 %. Merkittävää on, että äänestysprosentti parani nyt jo toisissa vaaleissa peräkkäin, sillä kahdeksan vuotta sitten se oli vain 17,2 %. Koko maassa äänestysprosentiksi muodostui 15,9, joten siihen verrattuna Uudessakaupungissa äänestettiin vilkkaasti.
Uudenkaupungin seurakunnan kirkkovaltuusto uudistui vaaleissa melkoisesti, sillä 40 prosenttia valtuutetuista on uusia. Valtuuston voimasuhteissa ei sen sijaan tapahtunut suuria muutoksia. Lähinnä Uudenkaupungin keskusta-alueen edustus vahvistui parilla valtuutetulla muihin kappeliseurakuntiin verrattuna.
Ehdokaslistoittain tarkasteltuna merkittävää on se, että Seurakuntaväen valitsijayhdistys sai selvästi eniten ääniä. Sen ääniosuus oli peräti yli 48 prosenttia ja se sai myös kirkkovaltuuston paikoista melkein puolet eli 13 valtuutettua. Listalla oli etenkin kalantilaisia ja lokalahtelaisia ehdokkaita. Toiseksi eniten ääniä keräsi Tule mukaan -valitsijayhdistys, joka sai kolmanneksen äänistä ja paikoista eli yhdeksän valtuutettua. Listan ehdokkaat edustivat lähinnä Uudenkaupungin keskusta-aluetta ja poliittisesti muita puolueita paitsi Kokoomusta. Kokoomus oli vaaleissa omalla valitsijayhdistyksellään, joka keräsi vain 11 prosenttia äänistä ja sai kolme paikkaa kirkkovaltuustoon. Lähinnä pyhämaalaisten valitsijayhdistys sai ääniä 7,5 prosenttia ja paikkoja kaksi