Sote-sotku jatkuu

0

Uudenkaupungin sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen on maan hallituksen viimeisimmänkin sote-sovun jälkeen varsin epäileväinen hankkeen vaikutuksista uusikaupunkilaisten palveluihin (US 18.11.). Hän pelkää, että koko Varsinais-Suomen kokoinen kuntayhtymä on päätöksenteossaan kovin raskas. Uudenkaupungin omien etujen ajaminen tulee hänen mukaansa olemaan niin suuressa kuntayhtymässä todella vaikeaa. Näin erityisesti siksi, että Uusikaupunki on tämän ison kokonaisuuden reuna-alueella.
Sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantasen huoli ja pelko ovat valitettavasti varsin aiheellisia. Maan hallituksen viime viikolla julkistama uusin sopu sote-uudistuksessa jätti edelleen paljon avoimia kysymyksiä. Nythän päästiin sopuun lähinnä tuottamisvastuun määritelmästä eli siitä, että tulevaisuudessa yksittäinen kunta ei voi olla vastuussa palveluiden tuottamisesta, vaan sen hoitaa kuntayhtymä. Käytännössä Varsinais-Suomeen syntynee Sari Rantasen tarkoittama suuri kuntayhtymä Turun ympärille.
Pahin pelko sote-uudistuksen osalta onkin tässä vaiheessa se, että esimerkiksi Uudenkaupungin kaltaisessa kaupungissa palvelut heikkenevät ja kustannukset kasvavat. Niin ei tietenkään tarvitse tapahtua ja toivottavasti tämä ei todellakaan toteudu. Paikallisesti asioihin ei siis kuitenkaan voine paljon vaikuttaa.
Siihen ehkä tässä vaiheessa voi ja täytyy vaikuttaa, että Uusikaupunki kuuluu jatkossa Turku-johtoiseen kuntayhtymään. Porista ei palveluja haluta hakea. Vanha maakuntaraja ratkaiskoon.