Pohjolan leijona ja Uusikaupunki

0

mattiTämän viikon tiistaina oli Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin syntymäpäivä. Hän syntyi vuonna 1594 eli tasan 420 vuotta sitten Tukholman linnassa. Hän on erityisen ajankohtainen juuri nyt muista syistä kuin syntymäpäivästään, sillä hän on pääosassa historiantutkija Mirkka Lappalaisen tuoreessa kirjassa, joka voitti tämänvuotisen Tieto-Finlandian. Kirjan nimi on ”Pohjolan Leijona. Kustaa II Adolf ja Suomi 1611-1632”.

Noihin kuningas Kustaa II Adolfin ja Suomen suhteisiin kuuluu osana – uusikaupunkilaisittain tietenkin tärkeänä osana – se, että Uusikaupunki on hänen perustamansa. Hän perusti kaupunkimme vuonna 1617 ”Jumalan kunniaksi, isänmaan ja Ruotsin kuninkaiden onneksi”, kuten kuningas on kirjannut Uudenkaupungin perustamiskirjaan. Hyvin perustein voidaan uskoa, että nämä kuninkaan tavoitteet ja toiveet ovat täyttyneet. Ainakin Ruotsin kuninkaiden onneksi Uusikaupunki koitui, sillä kauppa ja merenkulku kehittyivät suotuisasti uudessa kaupungissa ja sehän tiesi tietenkin hyvää kruunun verotuloille.

Muistan itse tulleeni tietoiseksi Kustaa II Aadolfista pikkupoikana, kun olin seuraamassa hänen muistolaattansa paljastustilaisuutta. Kaupungin perustajan laatta kiinnitettiin silloisen kaupungintalon seinään ja siellä se on tänäänkin – talo tosin tunnetaan nyt Raatihuoneena ja siinä toimii muun muassa matkailutoimisto. Joskus on ehdotettu patsaankin pystyttämistä Kustaa II Aadolfille, mutta ainakaan vielä se ei ole toteutunut. Kuninkaan ”kädenjälki” näkyy edelleen myös kaupungin vaakunassa kahdella tavalla. Kustaa II Aadolf määräsi aikanaan kaupungin sinettiin ”kaksi haukea selät vastakkain” ja sen pohjalta on tehty myös nykyinen vaakuna. Ei ollenkaan huono tunnus tärkeälle kalatalouskaupungille. Virallisen vaakunan päällä oleva kruunu kertoo puolestaan siitä, että kaupunki on kuninkaan perustama. Sellaista kruunua ei kaikilla kaupungeilla olekaan.

Läheisemmin ”tutustuin” Kustaa II Aadolfiin koulupoikana Välskärin kertomuksia lukiessani. Siellä hän esiintyy suurena sotasankarina, joka voittaa vihollisensa kuuluisassa Breitenfeldin taistelussa ja kaatuu  myöhemmin vuonna 1632 sankarina Lutzenin taistelussa. Tuon kohtalokkaan taistelun edellä hänet on kuvattu joukkojensa ympäröimänä myös Mirkka Lappalaisen kirjan kannessa. Ja noihin joukkoihin kuuluivat myös kuuluisat suomalaiset Hakkapeliitat.

Kustaa II Aadolfia pidetään Ruotsin ja Suomen legendaarisimpana kuninkaana. Hän ei ollut kuitenkaan ainoastaan sodassa menestynyt ”Pohjolan Leijona”, vaan hän rakensi köyhään Ruotsiin myös pohjoismaisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion perustan. Samalla Suomi valjastettiin osaksi suurvaltaa.

Kunnon kuningas tämän kaupungin perustaja siis on.

Matti Jussila
Päätoimittaja