Otetaan iso kattila. Viskataan pohjalle annos karjalaista eläväisyyttä, sekoitetaan joukkoon varsinaissuomalaista jäyhyyttä, turvallisuushakuisuutta ja lakonista huumoria. Lisätään nippu rehevää naurua, kauhallinen pisteliästä komiikkaa ja hyppysellinen stressialttiutta.
Tuollainen sekametelisoppa minusta syntyisi. Hieman tulinen, jälkimaku kuitenkin lempeähkö. Toisinaan keitos kärähtää pohjaan niin, että koko keskusta-alueen palovaroittimet vinkuu, joskus pata maustuu juuri sopivan pehmeäksi.
Olen siis Sappisen Päivi, kolmen muksun ruuhkavuosiäiti, markkinointiviestinnän oppisopimusopiskelija, vanhan puutalon emäntä, korismutsi, teatterihörhö, bloggari ja ukilainen. Ja kyllä, olen myös sen taikurin sisko. Yhtä pönäkkä, mutta ilman partaa.
Olen siis täällä Uudessakaupungissa, vahvasti varpaat rantakallion alla kasvanut. 12 vuoden mutka Tampereella toi mukanaan aikuisuuden, perheen, ja roppakaupalla näkökulmaa.
Kun viisi vuotta sitten muuttokuormamme pysähtyi Myllymäen laidalle keltaisen kotitalomme eteen, tunsin suurta onnea. Olin palannut kotiin.
Uusikaupunkilainen olen joka solultani. Pidän raivokkaasti kaupunkini puolia, mainostan, järjestän ja innostun. Huomaamattani olen useammin kuin kerran työntänyt näppini milloin minkäkin tapahtuman järjestelyihin.
Korihaiden ottelussa se yksi ihminen, joka loikkaa kotijoukkueen onnistuneen hyökkäyksen jälkeen brutaalin karjahduksen saattelemana seisomaan, olen minä. Juontaneeko juurensa salatusta menneisyydestäni kyseisen joukkueen huutosakissa… tiedä häntä.
Kotioloissa olen se, joka unohtaa pyykit koneeseen ja tappaa kaikki kukat. Rakastan kirjoittamista, kahvia, viileitä petivaatteita ja nauramista. Kookoksesta, ampiaisista, epäoikeudenmukaisuudesta ja kapeakatseisista ihmisistä en sen sijaan pidä.
Toivoisin olevani hyvä äiti, vaikka useimmiten arki kulminoituukin lähimarketin eineshyllyjen väliin. Koska vaikka kuinka olisi onnistunut kehittelemään 200 uutta reseptiä jauhelihasta, toisinaan on tyydyttävä pinaattilättyihin.
Kirjoittamisesta on tullut aikuisikäni henkireikä. Blogitaivalta minulla on takana jo viitisen vuotta, parhaillaan ylläpidän omaa nakit ja MUTSI -sivustoani. Blogissa töräyttelen usein asiat juuri niin, kuin ne mielen päällä kyseisenä hetkenä ovat ja mietin sitten vasta jälkikäteen. Eli siinä vaiheessa, kun ne kuuluisat kurat on jo housuissa.
Samanlaisella otteella tartun nyt kuvitteelliseen sulkakynääni uutena Uudenkaupungin Sanomien kolumnistina. Ammennan sopastani antaumuksella, avoimesti ja rehellisesti. Irrottelen ja veistelen. Huumoria ja sarkasmia lupaan lisätä kauhalla, provokaatiota ehkä vain lusikalla.
En pahalla, mutta tahallaan.
Päivi Sappinen