
Kustaviin kuuluvan Isokarin saaren sähkö on tuotettu tammikuun 3. päivän myrskystä lähtien varavoimalla. Isokarin ja Putsaaren väliseen matalikkoon hiertynyt merikaapeli vaurioitui voimakkaan merenkäynnin seurauksena ja sähkönjakelu majakkasaarelle katkesi. Kaapelivika saatiin paikallistettua viime perjantaina, mutta kova merenkäynti on estänyt kaapelin korjausyritykset. Kaapelia yritetään korjata jälleen tänään tiistaina.
Alueella liikkuville tiedoksi, että merelle on avattu vesiväylä, joka kulkee Ykskoivun pohjoispuolelta Vähä-Vilissalon ja Nuhjan välistä Hepokarin väylälle. Reitti joudutaan pitämään avoimena niin kauan, kunnes kaapelivika on saatu korjattua.
Armeeratun merikaapelin korjaus kestää olosuhteista riippuen kuudesta kahdeksaan tuntia. Korjauksessa kaapeli katkaistaan ja sidotaan aluksen (m/s Miina) kanteen kiinni. Korjaus tehdään uusimalla kaapeli muutamien metrin matkalta jatkopaloilla, jotka ovat noin kaksi metriä pitkiä ja painavat n. 80 kg. Kaapelijatkon tekoa ei voi keskeyttää, koska katkaistuja kaapeleita ei voi välillä laskea mereen. Merikaapeli on alkujaan laskettu mereen vuonna 1994 ja tämä oli kolmas kerta, kun se vaurioitui.