Korihait voitti HoNSun, Nokialle shokkitappio Porvoossa

0

Kaksi peliä 17 tuntiin ja siinä välissä vielä matkustusta muutama sata kilometriä. Ei kaikista helpoin haaste, mutta puolessa välissä reissua Korihaiden tilanne näyttää hyvältä. Perjantai-iltana Jyväskylässä tilanne oli hallinnassa kutakuinkin koko ottelun. Korihaille tyypilliseen tapaan peli ei missään vaiheessa revennyt suuriin lukemiin.
Kotijoukkue HoNSu pysyi kymmenen pisteen päässä pitkään, mutta neljännellä jaksolla petokala otti lisä etäisyyttä isäntiin. Ottelu päättyi lukemiin 74-88 (41-53).
Haiparvelta löytyi ilahduttavan monta pisteidentekijää. Kuusi miestä kirjautti kaksinumeroiset lukemat Niko Malisen (15p.) ollessa innokkain kasvattajaseuransa kurittaja. Vanavedessä seurasivat Adrien Coleman (14p.), Mikko Jalonen (13p.), Nigel Moore (12p.), Mikael Herbert (12p.) ja Marcus Van (11/14).
Elias Valtonen säkitti kaksi kolmosta saaden kasaan siis kuusi pinnaa. Virhetilinsä täyteen saanut Hunter Gibson pussitti viisi paunaa.
Samanaikaisesti kuului kummia Porvoon suunnalta. Vastikään Antti Nikkilän kokoonpanoonsa kiinnittänyt BC Nokia saa ryhtyä keskittymään kakkossijansa pitämiseen loppuun asti. Nokia hävisi Tarmolle 95-90 ja näin ollen mahdollisuudet nousta Korihaiden ohi ovat entistäkin olemattomammat. ONMKY nousi nyt nokialaisten ohi kakkospaikalle sarjassa.