Kaikki velat on anteeksiannettu, jos kreikkalaiset lähettävät tänne 11 kelvollista jalkapalloilijaa, jotka vievät maan lopputurnaukseen.
Näin kommentoi kirjailija Tuomas Kyrö Ylen A-talkin keskustelua viime torstai-iltana Twitterissä samaan aikaan kun poliitikot Olli Rehn, Li Andersson, Kimmo Sasi ja Timo Soini sekä toimittaja Pertti Kilpelä istuivat tv-studion lauteilla keskustelemassa taloudesta.
Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ihmetteli Twitterissä juontajan roolia ohjelmassa. Media-alan moniottelija Pauli Aalto-Setälä puolestaan tokaisi, että Soinin ja Sasin ei kannattaisi ilmeillä, kun Andersson puhuu.
Mieheni huokaili syvään huudellessani twiittejä sohvalta. Hänen mielestään voisin pitää tunkeilijat poissa olohuoneestamme, että hän saisi keskittyä rauhassa.
Ymmärrän miestäni. Hän ei ole ainoa, joka vähät piittaa twiittaamisesta, ja pitää television katsomisen mieluummin yksityisenä kokemuksenaan.
Halusimmepa tai emme televisio on silti entistäkin sosiaalisempi media. Tajusin ensimmäisen kerran virtuaaliyhteisön voiman katsoessani anopin luona euroviisuja viime keväänä.
Muiden kuorsatessa minulla oli tarve jakaa kisakatsomon tunnelmia. Löytyihän sitä seuraa Twitteristä oikein sankoin joukoin ympäri Eurooppaa.
Joskus takavuosina seminaareissa puhuttiin huolestuneeseen sävyyn media-alan pirstaloitumisesta. Mitä tapahtui?
Pari miljoonaa suomalaista katsoo samaan aikaan arki-iltaisin telkkarista Ylen puoli yhdeksän uutislähetystä. Ja aika moni tämänkin kolumnin lukijoista on perillä Nelosella pyörivän The Voice of Finlandin laulajista tai Maikkarin uuden tositv:n Mummomafian käänteistä.
Tv-sarjojen katsomiseen liittyvä rituaalisuus on mediahistorioitsija Jukka Kortin mukaan muuttumassa. Viime perjantain Helsingin Sanomissa hän kertoo uudehkosta ilmiöstä: nykyään harrastetaan yhdessä sarjamaratoneja.
Netflixin kaltaiset tilausvideopalvelut muuttavat katsomisen tapaa, ja sarjoja katsotaan porukalla useampi jakso peräkkäin.
Itse katselin joulun aikaan pötkössä poikani kanssa vanhaa brittisarjaa Rimakauhua ja Rakkautta. Taisi olla jo ainakin kolmas katselukerta.
Parhaillaan olen koukussa suomalaiseen sairaalamaailmaan sijoittuvaan Sykkeeseen. Paljon kehuttu ja useasti palkittu Mad Men odottaa vielä dvd-boxissa.
Onneksi tulee kevät, joka tuo mukanaan muuta katseltavaa. Purjeveneessämme ei ole telkkaria. Riittää kun saa tuijottaa merta tuntikausia. Se vetää jotenkin sanattomaksi eikä tule tarvetta kommentoida kenellekään yhtään mitään. Onneksi on vuodenajat.
Eija Eskola-Buri
Vt. päätoimittaja