Maailma on täynnä uskomattomia tarinoita, mutta vain yksi kertoo kaveristani Taistosta. Olen kuullut sen häneltä itseltään ja Taisto ei pahemmin valehtele. Näin se kuuluu ja se on karmea tarina.
Näin alkaa Simo Salmisen kappale Alle lujaa, jonka Simo jo joskus 60-luvulla levytti. Kerron nyt oman tarinani Taistosta. Siihen pätee sama kuin Simon Taistoon, paitsi että tarina ei ole karmea.
Taisto oli tapahtuma-aikaan viittäkymmentä lähentelevä aivan tavallinen suomalainen mies. Hän kävi työnantajansa tarjoamassa vuositarkastuksessa terveyskeskuksessa ja sai lääkäriltä kuulla sairastavansa diabetesta.
Kokeiden perusteella veren sokeriarvot ylittivät tautikriteerin ja lääkäri kertoi, että nyt kirjoitetaan lääkkeet, joilla tauti saadaan kuriin, hoitamattomana se kun saattaa muuttua häijyksi.
Taisto hämmästeli, hän ei ollut huomannut mitään oireita ja tunsi itsensä terveeksi, mitä nyt suomalaiseen tapaan hieman ylipainoiseksi. Hän kyseli lääkäriltä taudista ja teki sitten ehdotuksensa.
– Saisinko kolme kuukautta aikaa ennen lääkityksen aloittamista.
Lääkäri empi mutta suostui lopulta. Kolmen kuukauden aikana ei mitään vakavaa ehtisi sattua.
Taisto alkoi tarkkailla ruokailuaan ja mitä tärkeintä, muuttaa sitä. Hän ei seisovasta pöydästä ahminut enää koko rahan edestä ja otti enemmän salaattia ja jätti myös silloin tällöin kahvipullan väliin.
Hän lisäsi liikuntaa eli alkoi harrastaa hyötyliikuntaa nousemalla portaat sekä kotiinsa että työpaikalleen ja jätti hissin odottamaan seuraavaa asiakasta. Ja jätti myös usein auton talliin ja pyöräili kaupungille, ainakin jos ilma oli hyvä ja kävi silloin tällöin ihan varta vasten kävelemässä.
Kolmen kuukauden päästä hänen sokeriarvonsa olivat alle kriteerin. Hän oli laihtunut muutaman kilon, verenpaine oli myös tipahtanut eikä lääkitystä tarvinnut aloittaa.
Tapahtumasta on nyt kulunut pari vuotta. Taisto on jatkanut terveellisempää elämää, sokeriarvot ovat pysyneet hyvinä ja paino on jatkanut edelleen alamäkeä.
Tällainen on siis Taiston tarina, valitettavasti Taiston tapaisia ihmisiä on nykypäivänä liian vähän.
Kun puhutaan huonosta taloudellisesta tilanteesta ja palvelujen supistuksista, kannattaisi jokaisen mietti ihan vakavasti aikanaan J. F. Kennedyn lanseeraama ajatusta: Älkää kysykö mitä maa voi tehdä teille – kysykää, mitä te voitte tehdä maallenne.
Vaikka elää ja samalla voida terveellisemmin ja säästää kuntien ja valtion rahoja.
Jussi Arola