Huumausainerikokset ovat kasvaneet tänä vuonna Vakka-Suomessa. Rikoskomisario Aki Lahtinen kertoo, että ero viime vuoteen on huomattava (US 18.2.)
Suurin osa rikoksista liittyy huumausaineiden käyttämiseen. Pääasiallisesti rikoksista ovat jääneet kiinni alle 25-vuotiaat miehet.
Uudehko ilmiö on, että huumeita kasvatetaan entistä enemmän itse. Kannabiksen kotikasvatus on lisääntynyt valtakunnallisesti ja tämä näkyy myös Uudenkaupungin seudulla. Äskettäin muun muassa Kalannista löytyi kannabisviljelmä.
Huumerikosten määrän kasvu näkyy valitettavasti myös liikenteessä. Poliisin ratsioissa jää kiinni nykyään aikaisempaa useammin huumeiden vaikutuksen alaisena oleva kuljettaja. Määrän kasvua voi selittää paitsi huumausaineiden kasvava käyttö myös poliisin valvontamenetelmien tehostuminen. Modernit pikatesterit paljastavat nopeasti, jos kuljettaja on käyttänyt huumeita.
Kannabiksen ja muiden mietojen huumeiden käyttäjät eivät ole enää nykyään syrjäytyneitä. Monet heistä opiskelevat tai käyvät töissä eikä heillä ole ulkoisia merkkejä huumeriippuvuudesta.
Nuorten huumekokeilut tehdään salaa vanhemmilta, ja valitettavan usein käyttö on edennyt jo pitkälle ennen kuin kotona tiedostetaan nuoren ongelma. Lasittunut katse tai vaihtelevat mielialat voivat olla merkki huumeiden käytöstä.
Huumerikosten määrän kasvu on asia, jota ei kannata ohittaa olankohautuksella. Nyt pitää kiinnittää erityistä huomiota ennalta ehkäisevään toimintaan, viranomaisten yhteistyöhön ja perheiden tukemiseen.