Uudenkaupungin kaupungin talous on saatu tasapainoon ja menojen kasvu kuriin. Viime vuoden luvut eivät tosin sitä vielä kerro, sillä alijäämää on tulossa noin 100.000 euroa. Talous on kuitenkin tasapainossa, sillä ilman 1,3 miljoonan euron satunnaista kuluerää kaupungin ja liikelaitosten vuosikate kattoi kaikki poistot. Kuluerästä valtaosan teki Pyhämaan Tontonmäki, josta tilinpäätöksessä kuitattiin 1,2 miljoonaa euroa.
Uusikaupunki piti viime vuonna menonsa edellisvuoden tasolla ja talouden tasapainottaminen vaati kaupungilta rajujakin säästöjä. Suurimmat säästöt viime vuonna tulivat henkilöstökuluista, joista tehtiin säästöä 1,9 miljoonaa euroa. Säästäminen henkilöstökuluista merkitsi lomautuksia ja irtisanomisia. Kaupungin henkilöstö on ollut viime vuosina kovilla. Toivottavasti talouden tasapaino merkitsee myös nyt hieman hengähdystä henkilöstölle.
Myönteistä viime vuodessa oli myös verotulojen vahva kasvu. Uudenkaupungin verotulot kasvoivat viime vuonna 3,2 miljoonaa euroa edellisvuotta enemmän. Näinä talouden ankeina aikoina se on jo merkki paremmista ajoista ja antaa uskoa tulevaisuuteen.
Myös kaupungin saamat valtionosuudet kasvoivat viime vuonna 2,1 miljoonaa euroa.
Kaupungin liikelaitoksilla viime vuosi oli vahvan kasvun vuosi. Liikelaitokset takoivat ylijäämää ja pystyivät lyhentämään velkojaan.
Uusikaupunki on saanut taloutensa tasapainoon ja siitä on hyvä ponnistaa kohti tulevaa. Samalla tasapainottaminen antaa uusia eväitä kehittää kaupunkia, palveluja ja toimintaa.