Korihailla ei hädän päivää Porvoossa

0

Ensin kaatui Nokia ja heti perään Oulu. Porvoon Tarmo oli kovassa lennossa ja kovasti jo ounasteltiin Korihaiden kauden toista tappiota, kun petokala matkusti Tarmon vieraaksi. Ja katin kontit.
Haiparvella ei ollut minkään valtakunnan hätää Porvoossa. Onnistunut startti toi työrauhan ukilaisille ja ero alkoi toisella neljänneksellä kasvaa. Lopullinen isku tuli kolmannella jaksolla, jolloin Korihait vei runsaan kuuden minuutin pätkän peräti 24-4. Tässä kohtaa tilanne oli jo 44-74 ja nuoremmat pelurit pääsivät areenalle.
Ansaittu ja makea voitto lähti matkaan koriluvuin 71-91 (40-50).
Ottelun ratkeaminen aikaisessa vaiheessa tiesi myös sitä, että yhtä miestä lukuun ottamatta kaikki pelaajat pääsivät pisteille. Mikko Jalosen saldoksi tuli 19 pistettä, mikä oli kentän korkein pinnamäärä. Marcus Van (15/12) ja Nigel Moore (15p.) hoitelivat oman ruutunsa mallikkaasti.
Mikael Herbert, Niko Malinen sekä juuri Tarmosta kesken kauden haipaitaan siirtynyt Hunter Gibson säkittivät yhdeksän pinnaa mieheen.
Tarmolta puuttui kokoonpanosta joukkueen kolmanneksi paras pistemies Jerrah Young.